Tänä jouluna pukki ei tuo lahjoja

Hei,

Tänä vuonna pukki ei tuo ainuttakaan lahjaa. Mikä olikaan joulun tarkoitus?

Poikkesimme Hämeenlinnan kirkossa kuuntelemassa joululauluja

Pohjustan vähän:
Reilu kuukausi sitten lapset juttelivat jälleen joulusta, taisi olla päivä jolloin satoi ensilumi.
He hihkuivat intoa kun suunnittelivat lahjalistoja joita pukille kirjoittaisivat ja miettivät paketteja joita pukki varmasti toisi.
Kuuntelin ja pyörittelin päätäni.
Päätin sillä hetkellä tehdä lopun tästä kuvitelmasta ja kertoa totuuden. Salaisuuksien paljastaminen ei ollut mikään uusi juttu, hammaskeijun salaisuus oli paljastettu kesällä.

Kerroin ensin, ettei kannata pitää lahjojen saantia itsestään selvänä. Kaikki eivät saa lahjoja. No miks eivät saa.. No koska heillä ei ole varaa ostaa lahjoja, kaikilla ei ole rahaa ostaa edes ruokaa.
Selitin asiaa eri esimerkein. Tuntui olevan hankala sisäistää sitä, että kukaan tarvisi rahaa lahjoihin koska tontuthan ne lahjat hankkivat.
Pysyin kannassani ja sanoin vaan, että aikuiset ostavat tai tekevät lahjat, ei tontut niitä Korvatunturin työpajalla rakenna (oliks vähän paha🙊).
Isompi ryhtyi kyselemään viime vuoden lahjoista. Oliko äiti, baba, mummo tai joku muu siis ostanut tämän, tämän ja tämän. Jokaiseen vastasin kyllä. Kerroin vielä yksityiskohtaisesti mistä lahja oli ostettu.

Lapsia ei tuntunut uutinen järkyttävän, siis se, ettei pukki tuo lahjoja, mutta huoli pukin olemassa olosta nousi esiin. Ettei Joulupukkia olisi olemassa, tuntui minustakin kamalalta. Niinpä kerroin, että pukki kyllä on olemassa, muttei lahjojen takia.
Pukin tehtävä on auttaa maailman lapsia ja muita apua tarvitsevia sekä jakaa joulumieltä.
Hän on hyväntekijä.
Pukki luo joulun tunnelmaa ja sitä taikaa mitä joulussa on.
Myöhemmin aion selittää tarkemmin mistä joulupukin tarina on saanut alkunsa.


Rakastan itse joulua ja sen tunnelmaa. Aloitin jouluradion kuuntelemisen marraskuun alussa kun kanava aukesi.
Tykkään fiilistellä joulua ja koristella kotia tunnelmallisin valoin ja kynttilöin. Tykkään leipoa ja paistaa.
On kiva, että joulun tunnelma näkyy ja säilyy niin kauan kuin mahdollista. Enää en tunne kuitenkaan tarvetta asetella erilaisia koriste-esineitä ympäri asuntoa tai vaihtaa tekstiilejä jouluisemmiksi.
Kesällä voi kodin värimaailma olla raikkaampi ja talvella saa olla kimaltavaa ja tummempaa. Koristetontut eivät löytäneet paikkaansa meiltä tänä vuonna, kuusikin tuntui vieraalta ajatukselta, ja nyt ajan- ja tilanpuutteen vuoksi jätin sen laittamatta kokonaan. Äidillä on Kouvolassa kuusi (vai mitä äiti?) ja se riittää vallan hyvin.


Joka vuosi äidin kanssa keskustelemme lahjoista ja päädymme aina lauseeseen: "tänä vuonna ei sit osteta yhtään lahjaa!".
Mulla kuitenkin on aina niin iso antamisen halu, etten ole malttanut olla ostamatta ja mielestäni keksin niin hyviä lahjoja🤣 kertaakaan emme ole siis vielä onnistuneet.
Tänä vuonna se viimein toteutuu koska ilmoitin äidille heti kun olimme lasten kanssa keskustelleet, että tänä vuonna IHAN OIKEESTI ei sit anneta lahjoja.
Äiti otti kopin välittömästi ja perään keksi kivan idean täyttää aattoillan aika lahjojen avaamisen sijaan pelejä pelaamalla.
Mia lahjoi meitä täydellisesti tänä vuonna

Se onkin ollut monena vuotena haaveena, mutta koskaan aikaa sille ei ole. Olen innoissani ja uskon että se luo paljon mukavamman tunnelman kuin lahjapaperien rapistelu.

Mies ei ollut samaa mieltä. Hän sanoi haluavansa ostaa lapsille lahjat.
Muistutin lasten syntymäpäivien olevan joulukuussa, sen varjolla voi jonkun lahjan hankkia. Ja mikä parempaa, lapsi saa itse vaikuttaa lahjaan ja tietää kuka sen antoi.

En ole koskaan pitänyt nimettömistä paketeista. Siitä että niitä on läjäpäin eikä antajista ei ole tietoa.
Saaja näkee vain ahneena lahjapinon.
Kolme vuotta sitten pukki puhui turkkia 😉

Minä ainakin muistan lahjasta antajan, miten voisin muistaa tai arvostaa jos en tiedä keneltä se on. Joku sanoi mulle, että ilkeästi, mutta fiksusti tehty. Siis se, että joulupaketit vaihtuu synttäripakettiin. Asia olisi kuitenkin sama vaikka lasten päivät eivät olisikaan joulukuussa.

Syytä siis palauttaa mieleen mikä onkaan joulun tarkoitus. En tarkoita nyt vain kristillistä juhlaa, vaan yhdessä oloa, kiireettömyyttä, hyvää ruokaa ja sitä mikä kenellekin on tärkeää. Mielestäni joulun tarkoitus ei ole ostaa ja ostaa, tuhlata ja kuluttaa. Venyttää luottorajaa tappiin ja saada kaupanpäälle järjetön stressi.
Nautitaan ja säästetään rahat.

Jos tuntuu, että on pakko lahjoa, voisi miettiä jotain aineetonta tai paikallisen yrittäjän valikoimaa.
Hyvää joulumieltä antaa myös avustusten jakaminen vähävaraisille. Minä tein taatelikakkuja muutamille joulumuistamisena ja huomenna vien pelastusarmeijalle pussukan.
Tammi-helmikuussa menemme Aulangon kylpylään polskimaan ja siihen synttärilahjaan kuopus on erittäin tyytyväinen.

Tähän asti joulun odotus on sujunut rennosti ja sillä meiningillä aion jatkaakin. Olen aina mennyt fiiliksen mukaan enkä tee asioita väkisin vain koska niin kuuluu tehdä. Tänä vuonna mennään näin, katsotaan sitten ensi vuonna onko kuuselle aika ja paikka. Ja täytyy kyllä sanoa että tällä tavalla joulun odotus on ollut virkistävää ja mukavaa.

Rentoa joulun aikaa sulle ja perheellesi. Toivottavasti lepäät ja vietät sitä just niin kuin sinulle itselle se on parasta❤️

Toivottaa jouluhalauksin Aino 

Kommentit

Suositut tekstit