Islam, luterilaisuus, buddhalaisuus, ortodoksinen vai elämänkatsomustieto
Heippa, Mia lomailee Istanbulissa niin meikäläinen vähän paikkaa.
On siis kevät (en istu hakaniemen rannassa vaan kotona) ja ajankohtaisena asiana on valmistautuminen syksyllä alkavaa koulua varten.
Varsinkin uusien ekaluokkalaisten vanhemmat saivat ilmoitella pitkin kevättä vähän joka suuntaan kaikenlaisia asioita.
Aamu- ja iltapäiväkerhoon osallistumista, koulukyytejä varten hakemuksia ja mille uskonnontunneille aikoo mennä.
Koulujen wilma-järjestelmässä kyseltiin uskonnontunneista. Jos oppilas ei osallistu valtaväestön tunneille, täytyi asiasta toimittaa vielä erikseen paperilomake.
Pääsääntöiset vaihtoehdot tunneille olivat:
-luterilainen,
-ortodoksinen,
-islamistinen,
-buddhalainen ja
-elämänkatsomustieto.
Wilman kautta tehtyyn hakemukseen valitsin elämänkatsomustiedon. Sitten paperiversion saatuani, kysyin varmuudeksi vielä puolison mielipidettä.
Hän alkoikin yllätyksekseni puhumaan, että lapsi menisi islamin tunneille. Pidättelin reaktiotani ja mielessäni ajattelin, että ei kyllä tule tapahtumaan.
Mies alkoi siinä kertomaan asian tärkeydestä ja käytti syynä sitä, että onhan hänkin ollut.
Selitti miten tunneilla oppii hyvät moraaliset arvot. Sanoin vastaan, että olenhan minäkin ollut luterilaisilla tunneilla, mut en halua lastani sinnekään.
En sano, että niissä olisi mitään pahaa, mutta tasavertaisuuden nimissä, koska en toivo lastani islamin tunneille.
Luin kerran erään suomalaiskoululaisen islaminuskontunnin vihkoa ja vähän järkytyin.
Lapsille opetetaan että Allah on ainoa, ei ole muita jumalia ja muuta samankaltaista. En pidä tuosta ajattelutavasta (tässä kohtaa en syventynyt islaminuskoon sen enempää). Samaan aikaan kouluissa pidetään ainakin kolmen muun uskonnon oppitunteja. Ristiriitaista minusta. Mielestäni muutkin uskonnot pitää tunnustaa ja hyväksyä. En käsitä ajatusta siitä, että jotain asiaa palvotaan. Ehkäpä sen vuoksi itse en ole uskossa. Veikkaan, etten olisi voinut mennä yksiin henkilön kanssa joka on harras uskovainen. Minä en tuomitse uskovaisia, minusta itsestäni ei vain olisi siihen. Mieheni kyseenalaistaa ajatusmaailmani välillä, väittää etten voi olla täysin uskonnoton. Ja sitten mun on pakko myöntää, etten olekaan. Uskon johonkin, henkiin ja enkeleihin, äiti Maahan. En tiedä. Tunnen, että keskuudessamme on paljon sellaista mitä emme näe, mutta se ei ole yksinään Jumala.
Aikamme keskustelimme puolison kanssa. Sanoin hänelle ihan suoraan, että tässä asiassa en valitettavasti taivu. Sanoin myös sitä, että moraalinen kasvatus lähtee kotoa, ei siihen mitään uskonnontunteja tarvita. Ja siinä asiassa olimme onneksi samaa mieltä. Niin kuin aiemminkin olen todennut, puolisollani on korkea moraalinen taso, sen vuoksi hän odottaa samaa muilta ja haluaa opettaa sen lapsilleenkin. Se on minusta hyvä lähtökohta elämään. Kasvattaa lapset suvaitsevaisiksi ja järkeviksi, sellaisiksi jotka tulevat toimeen omillaan. Erottavat oikean ja väärän.
Pohjana sille, että erottaa oikean ja väärän, voi käyttää maalaisjärkeä sekä uskonnonoppeja sopivasti soveltaen. Elämänkatsomustiedon tunneilla tietääkseni perehdytään kaikkiin vaihtoehtoihin. Avataan kaikkien uskontojen oppeja. Niistä voi sitten poimia itselleen ne sopivimmat.
Olen tyytyväinen siihen, että elämäämme liittyvissä tärkeissä asioissa olemme olleet samaa mieltä. Löydämme aina yhteisen sävelen hetken keskustelun jälkeen. Keskustelut voisivat olla paljon vaikeampia.
On täysin oletettavissa, että mielipiteissä on eroja lähtökohdistamme johtuen ja muutenkin, olemmehan kaksi eri ihmistä. Aina kuitenkin löytyy päätös johon molemmat olemme tyytyväisiä.
Selvästi olemme luodut toisillemme, Jumalan tai jonkin muun seurauksena!😉
Onnea kaikille koulunsa päättäville ja mahtavaa kesälomaa sulle jolla se alkaa!
Me varattiin eilen lennot Ateenaan enkä voisi olla onnellisempi. On sinne ollutkin kova ikävä🎔
Kiitos kun luit. Xoxo - Aino
On siis kevät (en istu hakaniemen rannassa vaan kotona) ja ajankohtaisena asiana on valmistautuminen syksyllä alkavaa koulua varten.
Varsinkin uusien ekaluokkalaisten vanhemmat saivat ilmoitella pitkin kevättä vähän joka suuntaan kaikenlaisia asioita.
Aamu- ja iltapäiväkerhoon osallistumista, koulukyytejä varten hakemuksia ja mille uskonnontunneille aikoo mennä.
Koulujen wilma-järjestelmässä kyseltiin uskonnontunneista. Jos oppilas ei osallistu valtaväestön tunneille, täytyi asiasta toimittaa vielä erikseen paperilomake.
Pääsääntöiset vaihtoehdot tunneille olivat:
-luterilainen,
-ortodoksinen,
-islamistinen,
-buddhalainen ja
-elämänkatsomustieto.
Wilman kautta tehtyyn hakemukseen valitsin elämänkatsomustiedon. Sitten paperiversion saatuani, kysyin varmuudeksi vielä puolison mielipidettä.
Hän alkoikin yllätyksekseni puhumaan, että lapsi menisi islamin tunneille. Pidättelin reaktiotani ja mielessäni ajattelin, että ei kyllä tule tapahtumaan.
Mies alkoi siinä kertomaan asian tärkeydestä ja käytti syynä sitä, että onhan hänkin ollut.
Selitti miten tunneilla oppii hyvät moraaliset arvot. Sanoin vastaan, että olenhan minäkin ollut luterilaisilla tunneilla, mut en halua lastani sinnekään.
En sano, että niissä olisi mitään pahaa, mutta tasavertaisuuden nimissä, koska en toivo lastani islamin tunneille.
Luin kerran erään suomalaiskoululaisen islaminuskontunnin vihkoa ja vähän järkytyin.
Lapsille opetetaan että Allah on ainoa, ei ole muita jumalia ja muuta samankaltaista. En pidä tuosta ajattelutavasta (tässä kohtaa en syventynyt islaminuskoon sen enempää). Samaan aikaan kouluissa pidetään ainakin kolmen muun uskonnon oppitunteja. Ristiriitaista minusta. Mielestäni muutkin uskonnot pitää tunnustaa ja hyväksyä. En käsitä ajatusta siitä, että jotain asiaa palvotaan. Ehkäpä sen vuoksi itse en ole uskossa. Veikkaan, etten olisi voinut mennä yksiin henkilön kanssa joka on harras uskovainen. Minä en tuomitse uskovaisia, minusta itsestäni ei vain olisi siihen. Mieheni kyseenalaistaa ajatusmaailmani välillä, väittää etten voi olla täysin uskonnoton. Ja sitten mun on pakko myöntää, etten olekaan. Uskon johonkin, henkiin ja enkeleihin, äiti Maahan. En tiedä. Tunnen, että keskuudessamme on paljon sellaista mitä emme näe, mutta se ei ole yksinään Jumala.
Aikamme keskustelimme puolison kanssa. Sanoin hänelle ihan suoraan, että tässä asiassa en valitettavasti taivu. Sanoin myös sitä, että moraalinen kasvatus lähtee kotoa, ei siihen mitään uskonnontunteja tarvita. Ja siinä asiassa olimme onneksi samaa mieltä. Niin kuin aiemminkin olen todennut, puolisollani on korkea moraalinen taso, sen vuoksi hän odottaa samaa muilta ja haluaa opettaa sen lapsilleenkin. Se on minusta hyvä lähtökohta elämään. Kasvattaa lapset suvaitsevaisiksi ja järkeviksi, sellaisiksi jotka tulevat toimeen omillaan. Erottavat oikean ja väärän.
Pohjana sille, että erottaa oikean ja väärän, voi käyttää maalaisjärkeä sekä uskonnonoppeja sopivasti soveltaen. Elämänkatsomustiedon tunneilla tietääkseni perehdytään kaikkiin vaihtoehtoihin. Avataan kaikkien uskontojen oppeja. Niistä voi sitten poimia itselleen ne sopivimmat.
Olen tyytyväinen siihen, että elämäämme liittyvissä tärkeissä asioissa olemme olleet samaa mieltä. Löydämme aina yhteisen sävelen hetken keskustelun jälkeen. Keskustelut voisivat olla paljon vaikeampia.
On täysin oletettavissa, että mielipiteissä on eroja lähtökohdistamme johtuen ja muutenkin, olemmehan kaksi eri ihmistä. Aina kuitenkin löytyy päätös johon molemmat olemme tyytyväisiä.
Selvästi olemme luodut toisillemme, Jumalan tai jonkin muun seurauksena!😉
Onnea kaikille koulunsa päättäville ja mahtavaa kesälomaa sulle jolla se alkaa!
Me varattiin eilen lennot Ateenaan enkä voisi olla onnellisempi. On sinne ollutkin kova ikävä🎔
Kiitos kun luit. Xoxo - Aino
Kommentit
Lähetä kommentti