Anteeksi, että olen olemassa

Moikka, heti alkuun haluan pahoitella sekoilua fontin kanssa. Sivusto on takkuillut eikä suostunut tekemään kanssani enempää yhteistyötä. Myöskin kirjoitustahti palautetaan ennalleen.

Olen ihan tyytyväinen siihen, että pidin pienen paussin kirjoittelusta. Sain kaiken energiani keskitettyä esivalintakokeiden materiaalin lukemiseen.

Täytyy myöntää, että koe oli haastava. Jos en olisi lukenut esimatskua, en olisi pärjännyt. 
Nyt toiveikkain ja luottavaisin mielin odotan tuloksia💪 ja sillä aikaa voin rauhassa antaa ajatusten lentää blogiin. 

"Onnellisuus on sisäinen olotilasi"

Kuinka teidän Vappu sujui?

Meidän päiväkodeissa oli vappudiscoa ja nyyttäreitä naamiaisineen. Vappuaattoa edeltävänä päivänä keskustelimme lasten kanssa mieluisista naamiaisasuista. He toivoivat, että ostan jotain. Pyrkimykseni kuitenkin tällä hetkellä on se, etten tee mitään uusia hankintoja. Kotoa löytyy rekvisiittaa kun vähän mielikuvituksella värittää. Ja koska kaapit pursuaa toinen toistaan hienompaa prinsessamekkoa ja korkokenkää, lahjoin heidät pukeutumaan niihin sillä, että laittaisin heille meikkiä(koska prinsessalla saa olla meikkiä). 
Läpi meni!

Vappu-aattoaamuna lapset lähtivät päiväkoteihinsa pukeutuneina ja meikattuina. Isompi ujosteli eskariin mennessään. Huomasin, että hän koki olevansa ylipukeutunut vaikkei kostyymissa ollut mitään ihmeellistä tai erikoista, se oli vain viimeistelty päästä varpaisiin.
Ei kerskailtu millään uusilla hankinnoilla, vaan käytettiin sitä mitä kaapista löytyi.

Olin edeltävänä iltana askarrellut heille rooleihinsa sopivat päähineet. Onneksi koulussa on opetettu joskus, että maskeeraaja ei heitä mitään pois. 

Sain söpöt pannat tehtyä molemmille. Isompi oli keijuprinsessa ja pienempi Prinsessa Ruusunen.

Takaisin kotiin tultuani jäin miettimään eskarilaiseni häpeää jota tunsi. Miten on mahdollista, että tällainen vaatimattomuus on lapsessa jo kuuden vanhana? Mistä hän on keksinyt häpeän? Joskus hän on sanonut, että on tuntenut melkeinpä huonoa omaatuntoa kun oli omasta mielestään hauskemmin pukeutunut kuin joku muu. Minäkään en osaa olla niin ylpeä kuin pitäisi ja siitähän he mallia katsovat. Osaan olla iloinen toisen menestyksestä tai kehua kauneutta, niin miksi en itse osaa ottaa sitä vastaan? Olen pyrkinyt lapsille aina korostamaan sitä, että taidoista ja vaikka kauniista silmistä saa olla ylpeä jos itse niin kokee. Niitä ei pidä hävetä tai peitellä sen vuoksi, että joku saattaa olla kateellinen tai tulla pahamieli. Sanotaan esimerkkinä, että kun suomalaista kehuu, hän vähättelee ja toteaa että, -tää nyt vaan on tämmönen. Sanopas turkkilaiselle sama, niin hän riemastuu, ottaa kohteliaisuuden ylpeänä vastaan, kiittää ja heittää vielä vastakehun.
Miksi suomalainen nainen ei kanna itseään samalla ylpeydellä kuin etelämmän nainen? Kuka on käskenyt meitä olemaan vaatimattomia ja näkymättömiä? Minun äiti kertoi joskus, että lapsuudessani ei lasta saanut kehua, ettei lapsesta kasva liian leuhka.

"Jos itseään ei rakasta, kuka sua rakastaa"

Kuinka me saisimme, jos emme itseemme, niin lapsiimme kylvettyä paremman itsetunnon ja arvostuksen itseä kohtaan?
Mulla on eräs ystävä, syntyperältään etelästä (pidän sitä oleellisena tässä kohtaa koska tavat etelässä ovat toisenlaiset ja naisten itsetietoisuus erilaista) joka toisinaan muistuttaa meitä muita kuinka olla suopea ja hyväksyvä itseä kohtaan. Hän antaa vinkkejä ja heittää kommentteja joilla nostaa itsetuntoa ja mielialaa. Kokea ylpeyttä siitä kuka on. Toisten edessä ei ikinä pidä alentaa itseään, hän sanoo.

"Jos et kunniota itseäsi, miten odotat kunnioitusta toisilta"

Ystäväni mielestä koko homma lähtee kasvatuksesta. Lasta pussataan paljon ja muistutetaan kuinka erityinen hän on. Pienestä pitäen lasta ylistetään ja kehutaan, mut ei kuitenkaan toisia alentamalla. Kannustetaan kuin viimeistä päivää. 
Ja sitähän minä teenkin, mutta en ilmeisesti tarpeeksi. Jatkossa teen sitä vielä enemmän. Kannustan kovaa, niin että lapset saavat hävetä😅 Kehun ja suukotan kovempaa.
Että täydelliset prinsessani ymmärtävät olevansa joka suukon, halauksen ja rakkauden arvoisia.

Jokaisella meillä on omat vahvuutemme ja kykymme ja niistä on sallittua olla ylpeä. Niillä ei ole tarkoitus kilpailla, eikä oma asenne saisi olla anteeksipyytelevä.  

Näillä sanoilla, suukkoja loppuviikkoon! Peace out✌