Kumppis on my mind
Heipsan. Katsotaan minne mielentilani meidät tällä kertaa vie.
Nyt mieltäni rauhoittaa kiitollisuus. Olen kiitollinen elämästäni ja kaikesta mitä minulla on.
Tunnen, että Hämeenlinna on tehnyt minulle hyvää. Olen saanut elämääni paljon positiivista energiaa uusien ystävieni kautta. Tunnelma on välitön, ihmisten kanssa tulee helposti juttuun. Olen ihastunut tähän kaupunkiin ja sen ihmisiin.
Hämeenlinnasta olen löytänyt jotakin muutakin hienoa. Jotain joka tuli kuin varkain elämääni.
Näin sosiaalisessa mediassa mainoksen muutama kuukausi muuttomme jälkeen perhekahvilasta nimeltä Mama's Cafe joka sijaitsee Kumppanuustalolla. Mielenkiintoni heräsi heti.
Kuulosti siltä, että tämä perhekahvila olisi toista tekoa kuin aiemmat joissa olimme käyneet. Sen nimisessä paikassa oleva toiminta ei voi mennä metsään. Kumppanuustalo❤
Tuohon aikaan lapset olivat kotona ja tällainen toiminta vastasi tarpeisiimme täydellisesti. Sen aukioloajat olivat myös passelit meille. Perjantaisin 9.30-12.30.
Tutustuin siellä muihin äiteihin ja heidän tarinoihin. Tarinat olivat erilaisia, mutta sain sieltä myös vertaistukea. Nauroimme muiden pizzeriavaimojen kanssa miehiemme mahdottomia työaikoja.
Se tuntui ihanalta, löytää täältä ihmisiä jotka olivat kanssani samassa tilanteessa.
Joulukuun alussa lapset aloittivat päiväkodin, minulla ei ollut enää asiaa perhekahvilaan. Ajattelin etten voi mennä sinne yksin. Se jäi harmittamaan koska olin ystävystynyt siellä ihanien ihmisten kanssa ja pieni ikävä hiipi ylleni.
Keväällä törmäsin ilmoitukseen, jossa Hämeen Setlementti haki Kumppanuustalolle (tuttavallisemmin Kumppikselle) työkokeilijoita. Minä innostuin, otin yhteyttä ja pääsin sinne. Sain samalla syyn mennä takaisin mamasiin koska kyseinen perhekahvila toimii Setlementin vapaaehtoistoiminnan alla. Pääsisin taas tapaamaan uusia ystäviäni.
Sain olla siellä kahvinkeittäjä ja samalla vaihtaa kuulumisia muiden vanhempien kanssa.
Sitten työkokeiluni päättyi, mutta siellä käymiseni ei. Olin tajunnut, ettei sinne välttämättä tarvitse lasten kanssa tulla. Sinne voi tulla yksin, viipyä puoli- tai kolme tuntia. Voi käpertyä omiin oloihin sohvan nurkkaan tai istua kahvikupin kanssa pöydän ääreen rupattelemaan. Hyväksyntä ja tasavertaisuus huokuu ilmapiiristä. Ketään ei käännytetä ovelta.
Koukuttava paikka muutenkin tuo Kumppanuustalo. Sinne tahtoo aina uudestaan.
Koko talossa pätee sama filosofia kuin Mama's Cafessa. " Kaikki ovat tervetulleita | Kunnioitamme toisiamme | Kohtaamme toisemme tasavertaisina | Sallimme työrauhan sitä tarvitseville | Pidämme kaikki huolen avoimesta ja turvallisesta ilmapiiristä | Kumppanuustalo on päihteetön | Puutumme asiattomaan käyttäytymiseen"
Siellä tapaa ihmisiä kaikista maailman kolkista ja eri tilanteista. Se on kuin maapallo pienoiskoossa, little World.
Jokaista tervehditään, hymyillään vähintään. Joskus lähtiessä posket ovat kipeät hymystä ja naurusta. Ihmiset tekevät sen paikan. Asiakkaat ja työntekijät. Olen aivan älyttömän onnekas kun olen saanut näin upean asian elämääni.
Onneksi nykyään minulla on taas syy käydä siellä. Kerran viikossa menen auttamaan suomenkielen alkeiden opiskelijoita ja toisinaan keittelen kahvit mamasissa.
Jokainen meistä tarvitsee yhden Kumppanuustalon elämäänsä.
Kiitos Kumppis, en unohda sinua ikinä.
Hyvää rasisminvastaista viikkoa jokaiselle. Pidetään huolta.
Peace and love!
xoxo -Aino
Nyt mieltäni rauhoittaa kiitollisuus. Olen kiitollinen elämästäni ja kaikesta mitä minulla on.
Tunnen, että Hämeenlinna on tehnyt minulle hyvää. Olen saanut elämääni paljon positiivista energiaa uusien ystävieni kautta. Tunnelma on välitön, ihmisten kanssa tulee helposti juttuun. Olen ihastunut tähän kaupunkiin ja sen ihmisiin.
 |
| Tämä Kosovolais kaunotar on naapurini. Kahvittelemme aina kun mahdollista. |
Näin sosiaalisessa mediassa mainoksen muutama kuukausi muuttomme jälkeen perhekahvilasta nimeltä Mama's Cafe joka sijaitsee Kumppanuustalolla. Mielenkiintoni heräsi heti.
Kuulosti siltä, että tämä perhekahvila olisi toista tekoa kuin aiemmat joissa olimme käyneet. Sen nimisessä paikassa oleva toiminta ei voi mennä metsään. Kumppanuustalo❤
Tuohon aikaan lapset olivat kotona ja tällainen toiminta vastasi tarpeisiimme täydellisesti. Sen aukioloajat olivat myös passelit meille. Perjantaisin 9.30-12.30.
Tutustuin siellä muihin äiteihin ja heidän tarinoihin. Tarinat olivat erilaisia, mutta sain sieltä myös vertaistukea. Nauroimme muiden pizzeriavaimojen kanssa miehiemme mahdottomia työaikoja.
Se tuntui ihanalta, löytää täältä ihmisiä jotka olivat kanssani samassa tilanteessa.
Joulukuun alussa lapset aloittivat päiväkodin, minulla ei ollut enää asiaa perhekahvilaan. Ajattelin etten voi mennä sinne yksin. Se jäi harmittamaan koska olin ystävystynyt siellä ihanien ihmisten kanssa ja pieni ikävä hiipi ylleni.
Keväällä törmäsin ilmoitukseen, jossa Hämeen Setlementti haki Kumppanuustalolle (tuttavallisemmin Kumppikselle) työkokeilijoita. Minä innostuin, otin yhteyttä ja pääsin sinne. Sain samalla syyn mennä takaisin mamasiin koska kyseinen perhekahvila toimii Setlementin vapaaehtoistoiminnan alla. Pääsisin taas tapaamaan uusia ystäviäni.
Sain olla siellä kahvinkeittäjä ja samalla vaihtaa kuulumisia muiden vanhempien kanssa.
Sitten työkokeiluni päättyi, mutta siellä käymiseni ei. Olin tajunnut, ettei sinne välttämättä tarvitse lasten kanssa tulla. Sinne voi tulla yksin, viipyä puoli- tai kolme tuntia. Voi käpertyä omiin oloihin sohvan nurkkaan tai istua kahvikupin kanssa pöydän ääreen rupattelemaan. Hyväksyntä ja tasavertaisuus huokuu ilmapiiristä. Ketään ei käännytetä ovelta.
Koukuttava paikka muutenkin tuo Kumppanuustalo. Sinne tahtoo aina uudestaan.
Koko talossa pätee sama filosofia kuin Mama's Cafessa. " Kaikki ovat tervetulleita | Kunnioitamme toisiamme | Kohtaamme toisemme tasavertaisina | Sallimme työrauhan sitä tarvitseville | Pidämme kaikki huolen avoimesta ja turvallisesta ilmapiiristä | Kumppanuustalo on päihteetön | Puutumme asiattomaan käyttäytymiseen"
Siellä tapaa ihmisiä kaikista maailman kolkista ja eri tilanteista. Se on kuin maapallo pienoiskoossa, little World.
Jokaista tervehditään, hymyillään vähintään. Joskus lähtiessä posket ovat kipeät hymystä ja naurusta. Ihmiset tekevät sen paikan. Asiakkaat ja työntekijät. Olen aivan älyttömän onnekas kun olen saanut näin upean asian elämääni.
Onneksi nykyään minulla on taas syy käydä siellä. Kerran viikossa menen auttamaan suomenkielen alkeiden opiskelijoita ja toisinaan keittelen kahvit mamasissa.
Jokainen meistä tarvitsee yhden Kumppanuustalon elämäänsä.
Kiitos Kumppis, en unohda sinua ikinä.
Hyvää rasisminvastaista viikkoa jokaiselle. Pidetään huolta.
Peace and love!
 |
| Miten voikaan olla, että juuri minä olen saanut nämä persoonat elämääni. Kiitos jokaiselle murulle😘 (Miksi mulla ei ole mun muista uusista ystävistä kuvia. Asia pitää korjata äkkiä!) |
xoxo -Aino
Kommentit
Lähetä kommentti