Mutkia matkassa?

15.2.2019 pitkään odotettu päivä koitti ja vihdoin alkoi meidän loma. Päivä oli todella pitkä. Heräsimme jo klo 7 jotta kerkesimme syödä rauhassa aamupalan (lue siis, että pojat kerkesi. Itse söin matkalla kentälle) ja katsoa viimehetken jutut mukaan.
Klo 9 lähdimme ajamaan kohti Helsinki-Vantaan lenkokenttää.
Olin "pelännyt", että tulee joku kauhea tunnepurkaus viimeistään kentällä. Mutta eipä tullut. Voisin sanoa, ettei ollut edes palaa kurkussa, kun sanoimme baballe heipat.

Olen super ylpeä meidän pojista. Vaikka päivä ei mennyt ihan suunnitellusti ja mutkiakin oli matkassa niin he olivat todella reippaita koko pitkän päivän. Lennot menivät hyvin ja kentällä kaikki sujui ongelmitta niin Suomessa kuin Istanbulissakin.
Molemmat lennot olivat vähän myöhässä. Suomen päässä n.30 minuuttia ja Istanbulissa melkein tunnin.

Adanaan päästyä lentokenttäbussi vei meidät ensin väärään paikkaan ja kun pääsimme vihdoin sinne minne piti, niin huomasin, että TAAS meiltä puuttui yksi matkalaukku.
Se on enemmän sääntö kuin poikkeus, että yksi laukku jää jonnekkin matkalle.
Miksi se on aina minun?
Sitä sitten alettiin etsimään ja peräänkuuluttamaan. Kukaan ei tuntunut tietävän yhtään missä se on tai onko se edes tullut Turkkiin meidän koneella. Vähän meinasi hermot kiristyä itsellä koska tämä ei tosiaan ollut ensimmäinen kerta.
Onneksi laukku on nyt löytynyt.
Maanantaina pitäisi laukun saapua. Tottakai tässä oli vielä pyhä välissä, eikä posti kulje.
Kyllä nämä anopinkin vaatteet ihan kivat on, mutta olishan se mukava saada omat vaatteet 😉

Kotona olimme pe-la yönä vasta klo.2.00. Siitä menimmekin melkein suoraan nukkumaan.
Yö jäi lyhyeksi. Pojat eivät malttaneet nukkua normaalia pidempään vaan heräsivät aikaisin.
H klo 7.30 ja E klo 8.00.

Se lämpö ja rakkaus millä meidät otetaan täällä aina vastaan niin sitä ei voi edes sanoin selittää. Vastaanotto on niin lämmin. Sen todella tuntee, että olemme tervetulleita ja, että meitä on odotettu.

Meillä on kaikki mennyt paremmin, kuin uskalsin edes toivoa. Pojat on kuin kotonaan täällä.
Heti lauantai-aamuna H & E lähtivät reippaina sedän kanssa ostamaan leipää aamupalalle.

Ja aamiaisen jälkeen H kysyi saako mennä leikkimään serkkujen kanssa, eikä häntä juuri näkynyt päivän aikana. E menee isompien perässä minkä kerkiää.
H ei ole ujostellut ketään ja muistaa kuka kukin on. E vähän vierastaa miehiä, mutta naisten kanssa sujuu hyvin.

Olen niin onnellinen siitä, että uskalsin lähteä tänne.

Tänään sunnuntaina olemme olleet vaan kotona. Tekee hyvää vähän rauhoittua parin vauhdikkaan päivän jälkeen. Huomenna lähdemne vähän kiertelemään paikkoja ja ehkä syömään ulos.

Täällä on kevät vasta ihan aluillaan, eikä ole kovin lämmin vielä. Onneksi otin pojille pitkiä kalsareita ja lämmintä vaatetta muutenkin mukaan.
Aamulla, kun heräsimme meidän huoneessa oli vain 15 astetta lämmintä. Yön lämpötila tippuu lähelle +5 astetta. Päivällä lämpötila kohoaa lähelle 20, mutta silti tuntuu kylmältä jos ei aurinko paista. Täällä tämä lämpö on aivan erilaista kuin Suomessa.

Vaikka on viileää niin voisin sanoa, että tykkään olla täällä enemmän näin viileämmällä. Kesä kuumalla täällä on todella tukalaa olla.

Päivät on mennyt tosi nopeasti, hieman ahdistaakin se kuinka nopeasti aika menee. Meidän esikoinen murheissaan laskee päiviä kotiinpaluuseen. Haluaisi olla täällä kuulemma sata päivää. Nyt nautitaan kuitenkin näistä päivistä kun saamme täällä olla.

-Mia