Itkin äänettömänä

Siirryin lasten huoneeseen hetkeksi hengähtämään ja mittaamaan verenpaineita kun lastenohjelmat pyörivät telkkarissa. Laitoin napit korviin ja valitsin soittolistoista sen, jonka olen tehnyt näitä tilanteita varten.
Tällä listalla on muutama kreikkalainen kappale ja muita vanhoja lemppareita jotka kerta toisensa jälkeen herättävät tunteita.

En ymmärrä kreikankielisistä biiseistä paljoa. Niistä kuitenkin tulee minulle voimakkaita lohduttomuuden ja ikävän tunteita. Tällä kertaa ne kasvoivat niin suuriksi, että romahdin kyyneliin.
Onneksi kukaan ei nähnyt.
Itkin äänettömänä kun lapset katsoivat pikku kakkosta. Itkin ikävääni Kreikkaan.
Ne rakkaat ihmiset, se kieli, heidän talo, ranta ja auringonlasku. Vuoret joiden taakse aurinko laskee. Alkuillan hämärää.
Tunnelmaa ja sitä välittömyyttä. Kaikkea. Minun Kreikkaani.

Olen viimevuosina tullut itkuherkemmäksi.
Ehkä olen aina ollut herkkä, mutta vaan hyvä pidättelemään.
Enää en ole jaksanut pidätellä.
Mies on nähnyt mun itkevän monet kerrat. Siksi hän ei varmaan pidä sitä enää minään..saattaa jopa 
ärsyyntyä🙈 
Hän ei itse itke. Ei ole itkenyt koskaan. Ei isänsä tai esikoisensa kuoltua.
Varmaan hänelle on lapsena sanottu, ettei pojat itke. Heikot itkee. Pitääkö hän mua heikkona jos itken..voin kertoa sulle siippa rakas, että se ei ole heikkouden merkki. Päin vastoin.
Iso vääryys on, kun poikalapsia opetetaan (yleisemmin ovat poikia) olemaan hiljaa ja itkemättä.
Isot pojat eivät itke!- sanotaan. Olen toista mieltä.

Muistan ajan isäni kuoleman jälkeen.
Äiti tuli suihkusta punaisin silmin. Selitys shampoosta silmissä kuulosti vähän hassulta kerta toisensa jälkeen, mutta uskoin äitiä tietenkin. Nyt myöhemmin vasta olen tajunnut mistä punaiset silmät johtuivat.
Se tuska jonka kanssa äitini on täytynyt saada arki ja lapset hoidettua on ollut varmasti sanoinkuvaamaton.  Tuskaa ei kuitenkaan voinut näyttää, ei voinut itkeä.
Ei voinut aiheuttaa lapsille huolta näyttämällä kyyneleitä. Piti itkeä piilossa. Luulen, että näin äiti ajatteli. Kyllä me itkettiin yhdessäkin.

Kyyneleet ovat elämään ja elämiseen kuuluvia asioita, aivan kuten nauru tai kiukku. Niihin pitäisi voida suhtautua järkevästi ja niitä pitäisi uskaltaa näyttää.

Kyllä me tarvitaan kyyneleitä, yhtä lailla kuin naurua. Ne puhdistaa, päästää pahasta

Itkeä pitää silloin kun itkettää, ihan niin kuin nauramme silloin kun naurattaa.
Vaikka et sillä surun hetkellä saisi lohdutusta mistään, itke silti. Älä jätä niitä mörköjä sisälle.

Taidanpa parantaa tapojani ja antaa kyyneleiden tulla näkyvämmin tästä lähtien. Saavat lapset lisää oppia tunteiden ja itsensäilmaisuun.
Ei siinä ole mitään pahaa.

Se joka itkee, ei pelkää!

Tämän myötä toivon sun loppuviikkoon paljon suuria tunteita, iloa ja aurinkoa.

xoxo -Aino