10 yötä reissuun on

Nyt saa sanoa jo, että ensiviikolla lähdetään. Jeee!!
Aika on mennyt hirveää vauhtia.

Tämä innostus vaan kasvaa.
Tällähetkellä minua ei edes jännitä yhtään.
Paitsi se, että kulkeeko lennot niinkuin pitäisi, kun tuota lunta tulee kokoajan lisää ja lisää..
Viime päivinä lennot Istanbuliin on olleet enemmän tai vähemmän myöhässä, joten ajatus siitä, että myöhästytään jatkolennolta ahdistaa hieman.
Onneksi valitsin lennot, joissa on pidempi vaihtoväli niin luulisi kerkeävän.

Odotan vaan, että tulisi jo se päivä, kun päästään poikien kanssa lähtemään ja kokemaan tämä matka.
Pojatkin odottavat kovasti.
Isompi on laskenut öitä matkaan jo kolmisen viikkoa.
Pienempi innoissaan piirtelee nenelle ja dedelle(mummulle ja papalle) piirrustuksia ja kiikuttelee niitä matkalaukkuu.
Eikä meinaa ymmärtää miksei me jo lähdetä sinne "koneen" kyytiin.

Tässä on  melkoisen kiireiset päivät vielä edessä ennen ensiviikon perjantaita, joten kaivoin matkalaukut esille ja alan hiljalleen pakkailemaan.
Tuliaisiakin olen jo vähän ostanut.

Paristi on jäänyt hommat aivan viimetippaan töiden vuoksi, ja siitä oppineena pyrin tekemään kaiken hyvissäajoin.
Varsinkin nyt kun on lapsia.
Minulla itselläni on parempi mieli lähteä matkalle, kun olen tehnyt kaiken rauhassa.

Se on oikeasti todella ärsyttävää, kun kiireessä pakkaa ja huomaa perillä, että moni tärkeä asia on unohtunut matkasta. 

Ei sillä ennen lapsia ollut niin väliä, koska helposti pääsi ostamaan unohtuneet asiat perillä kohteessa.
Mutta nykyään tahdon kaiken olevan mahdollisimman helppoa ja sujuvaa. Eikä kaikkea lapsille välttämätöntä löydy Turkista.

Toisinaan (varsinkin pitkille lomille) kirjoittelen paperille ylös mitä meinaan pakata mukaan, on  sitten helppoa vaan ruksittaa asioita listalta sitä mukaan, kun on saanut ne laukkuun.

Nyt, kun lähden yksin lasten kanssa, paikkaan jossa minulla ja mieheni suvulla ei ole yhteistä kieltä, niin täytyy varmistaa, että kaikki tarpeellinen on mukana. Mm.vaipat, omat hygieniatuotteet jne..

Mieheni katseli eilen pakkailujani ja kysyi, miksi vien täältä mukanani "kaiken" , kun periltäkin saa samat jutut ostettua?

Sanoin hänelle, että kuvittele tilanne missä tarvitsisin esim. kuukautissuojia kiireesti.
Miten minä pyydän niitä siellä keneltäkään, tai kysyn kaupassa apua jos en niitä löydäkkään? (Turkissa kyseiset hygieniatuotteet ei ole samanlailla esillä kuin suomessa. Usein ne on apteekissa tai hyvin piilossa, jossain perimmäisessä nurkassa)
Hyvä, ettei molemmat kuoltu nauruun, kun aloin turkin ja elekielen avuin kysymään häneltä, että "missä on kuukautissuojia?" "Nerde....?" ja näytän samalla käsilläni laatikkomaista muotoa, ja osoitan jalkoväliini. Miten kukaan ikinä ymmärtäisi mitä minä tarvitsen.😂😂
Ei hän sitten enempää kommentoinut pakkailujani.

Tästä tulee taas niin hauskaa, koska sitä yhteistä kieltä ei ole.
Yhden lukijan toiveena oli, että kertoisin matkan aikana siitä, kuinka kommunikointi sujuu sukulaisten kanssa. Lupaan kirjottaa siitä reissun aikana.
Otan mielelläni vastaan kaikkia ehdotuksia mitä haluatte tietää, kuulla, nähdä.

-Mia