Erilainen matka

Osa varmaan muistaakin, että mieheni oli Turkissa lomailemassa kesällä yksin n. 6 viikkoa.
Emme löytäneet sopivia lippuja koko perheelle, joten päätin, että en lähde poikien kanssa ollenkaan ja mies saa mennä yksin tuulettamaan päätään.

Täytyy sanoa, että se oli hyvä päätös. Se teki meidän parisuhteelle todella hyvää.
Väitän, että jokaisessa parisuhteessa on välillä hyvä saada pientä omaa-aikaa ja kokea pientä ikävää toista kohtaan kun ei joka päivä näekkään toista.

Olimme Turkissa viimeksi 1v4kk sitten. Siitä on aivan liian pitkä aika.
Hiljalleen minulle on tullut kauhea ikävä niitä kaikkia rakkaita ihmisiä siellä tuhansien kilometrien päässä.

Välillä se ikävä helpotti ja välillä taas palasi tosi voimakkaana.
Toisinaan olen harmitellut sitä, ettei päästy kaikki lähtemään Turkkiin viime kesänä.
Ja potenut huonoa omaatuntoakin siitä, että lapset eivät pääse tapaamaan toista sukua.
Muutenkin näemme harvoin ja nyt jäi tavallaan yksi reissu  kokonaan välistä. Normaalisti olemme vuosittain käyneet  Hatayssa 4-6vk elo-syyskuun vaihteessa.

Olen asiaa tässä pyöritellyt mielessäni jo jonkin aikaa.
Välillä puoli leikilläni sanonut miehelleni, että lähden poikien kanssa käymään anoppilassa.
Silti perunut puheeni melkein heti, koska olen antanut "pelolle" ja epävarmuudelle vallan. Olen uskotellut itselleni, etten pärjää siellä kuitenkaan.

Nyt olen alkanut miettimään, että mitä minä siinä pelkään ja jännitän? Yksin lentämistä lasten kanssa vai sitä, ettei ole yhteistä kieltä. He eivät puhu englantia, enkä minä paljoa turkkia. Ymmärrän kyllä melko hyvin, mutta puheen tuottaminen on tuskaa.. Pelkään, että sanon jotain väärin.

Toisaaltaan...
Elekieli toimii kaikkialla. Jos en jotain osaa, niin näyttelijän lahjat käyttöön vaan. Sanoja peräjälkeen..  Kyllä niistä osa osuu oikeaan.
Siellä on kaikki rakkaat odottamassa.
Kaikki ovat äärimmäisen ystävällisiä ja auttavaisia.
Mieheni on vain puhelinsoiton päässä jos tarvisin enempi apuja.
Pojat ovat jo sen verran isoja, että lennotkin varmasti sujuu kun on vaan riittävästi aikaa vaihtaa konetta.
Esikoinen osaa turkkia hyvin ja uskon itsekkin oppivani lisää turkkia, kun ei voi tukeutua puolisoon liikaa.

Se tunne siitä, että Hatayhin on päästävä pian, mieluiten heti, voimistui ja voimistui. Kyselin mieheltäni olemmeko kesällä menossa koko perhe yhdessä Hatayhin.
En kuitenkaan saanut varmaa vastausta siihen..
Niinpä aloin tutkia kalenteriani ja lippujen hintoja.
Järjestelin työasioita niin, että voisin varata mahdollisen matkan helmikuulle.
En sanonut miehelleni vielä mitään..
Pyörittelin asiaa päässäni muutaman päivän.
Mitä enään mietin??

Rohkaistuin ja tein päätökseni.
Yksi aamu sitten laitoin miehelleni viestin töihin, ja kysyin olisiko ok jos lähtisin poikien kanssa anoppilaan.
Hän ilahtui ja innostui asiasta todella paljon.
Ja sanoi, että tottakai voitte mennä. Ihan koska vaan ja miten pitkäksi aikaa vaan, hän järjestää asiat niin, että voin rauhassa lähteä.
Tein hänet kuulemma juuri todella onnelliseksi kyseisellä viestillä.
On hän minulle välillä ehdottanutkin, että lähtisin lasten kanssa käymään Hatayssa.
Aika vaan ei ole ollut sopiva. En ole ollut henkisesti valmis siihen.

Nyt päätin, että minä uskallan, minä pärjään!
Siitä tulee taas yksi unohtumaton ja hyvä reissu.
Siellä on ihana perhe odottamassa ja tutut kuviot.

Kyllä oli perhe Turkissa ihmeissään, kun soitin heille, että kuukauden päästä nähdään.
Kukaan ei taatusti olisi uskonut, että uskaltaisin joskus lähteä sinne ilman miestäni.
Rehellisesti sanottuna en edes minä itse.
Tiedän että anoppi, appiukko ja koko suku ovat ylpeitä tästä rohkeasta päätöksestä. Niin olen minäkin. 😍

Kyllä minua edelleen jännittää tosi paljon. Ja hetkittäin tulee tunne, että mitä olen tekemässä. En kuitenkaan halua antaa sille epävarmuudelle valtaa vaan näytän, etenkin itselleni, että tämä oli todella hyvä päätös.

Seuraavat kirjoitukseni tulevat käsittelemään tätä matkaa. Sain instagramin puolella paljon "kyllä" vastauksia siihen, että halutaan seurata meidän valmistautumista reissuun, miten matka sujuu jne. Joten kirjoittelen niistä. Instagramin puolelle lisäilen kuvia enemmän ja mahdollisesti jopa videoita jos uskaltaudun kameran taakse höpöttelemään.

-Mia