Työtön luuseri

Mua vaivaa päättömästi ajatus siitä, että tuleeko musta ikinä enää yhtikäs mitään.
Olenko lopunelämääni työtön seilaaja joka ei saa mitään järkevää aikaiseksi.

Lähdin peruskoulusta valmiin suunnitelman kanssa. 
Tiesin tarkalleen minne suuntaan, jotta pääsen unelmieni ammattiin.

Parturi-kampaajan koulutus kesti kolme vuotta jonka jälkeen pidin välivuotta. Sitten 2003 pääsin Turun aninkaisiin maskeerauslinjalle ja sain maskeeraajan ammattitutkinnon 2004.
Olin aivan liekeissä. Sain olla itsestäni ylpeä koska koulu oli vaativa ja rankka.
Lisäosalla luokkakaverin tekemä maski 2004



Reilu kaksi vuotta sitten ortopedi kertoi, ettei suosittele minun jatkavan ammatissani koska käsieni nivelet eivät todennäköisesti tule kestämään kovin kauaa.
Olin shokissa. Nyt tuntuu, että shokkitila on kestänyt kaikki nämä vuodet koska en ole vieläkään hyväksynyt asiaa. En ole löytänyt toista ammattia jossa haluaisin toimia.
En osaa päästää irti.


Häämeikki ja -kampaus parin vuoden takaa

Kuluneena syksynä te-toimisto puuttui hanakasti tilanteeseeni täällä Hämeenlinnassa. 
Rattaat pyörähtivät liikkelle ja pääsin mukaan Kelan tarjoamaan palveluun, Kiipulaan.
Siellä oli porukkaa eri tilanteista, suurin osa vailla suuntaa.

Olen nyt ollut siellä yhteensä neljä päivää ammatillisessa kuntoutusselvityksessä. 
En välttämättä tiedä itsekään mitä se tarkoittaa. Me kuntoutujat kartoitamme työkykytilannettamme ja mietimme mihin suuntaan lähtisimme. 
Mikä ala kiinnostaa ja minne olisi järkevä lähteä kouluttautumaan.

Siellä on teoriaa paljon. Käydään läpi käytännön asioita, mitä vaiheita yksilö käy läpi kuntoutuessaan ja miten ratkaista pulmia joita elämä eteen heittää.
Sit on myös eri asiantuntioiden haastatteluja ja testejä. 
Psykologin haastattelu oli heti toisen päivän aamuna. Psykologi oli ihanan ymmärtäväinen. Me juteltiin tunti.
Tuntui, että ensikertaa joku tajuaa mun tilanteen.
En ole itsekään tajunnut mistä tässä on kyse.
Oon miettinyt pääni puhki sitä, miksi en löydä uutta suuntaa ja miksi uuden ammatin valinta tuntuu niin vaikealta.
Hän kertoi mulle, että entinen ammatti on ollut iso osa mun identiteettiä, sitä kuka olen.
Nyt mun pitää luoda itselleni uusi identiteetti, ainakin sille "työminä":lle. Herregud, mistä mä nyt sellaisen revin, en tahdo tai varmaan osaakaan olla mitään muuta.

Aikuisennaisen meikki 2011
Onnekseni olin siellä ammattilaisten ohjauksessa.

Sitten seuraavalla jaksolla teimme ensimmäisen testin.
Kyseisen testin tekemistä olen vieroksunut ja vähän jännityksellä odottanut. AVO-testi. Lyhenne on sanasta ammatinvalintaohjelma.

Tein testin kaksi kertaa, koska ensimmäisellä kerralla ammatit joita tulos mulle tarjosi, olivat kauneusalaa.
Parturi-kampaaja, kosmetologi, maskeeraaja...hyvä etten itkenyt.
Miten raskasta on etsiä uutta suuntaa, kun tietokone ja testi ilmoittaa, että olet jo omalla alalla.
Ei periaattessa tarvitsisi löytää uutta, mutta on pakko, koska vanhassa ammatissa ei voi toimia. Tai toimia ainakaan kovin kauaa rikkomatta itseään.
Kunpa olisin tajunnut pulman suuruuden jo aiemmin, silloin kun nivelten kunto huomattiin.
Pari vuotta meni pyöritellessä, et mitä tekisin.
Siltikään vastausta ei löytynyt.

Seuraavana koulutuspäivänä aloimme purkaa edellispäivän avo-testiä. 
Sieltä oli noussut vahvasti johtaminen, ideointi ja halu vaikuttaa yhteiskuntaan. Haha..se tarjosi mulle jopa palopäällikön virkaa!
Tässä yksi esimerkkilista ammateista joita mulle antoi.
"Nämä ammatit sopivat kaikkien vastaustesi perusteella
1. Sosiaalijohtaja
2. Markkinointipäällikkö
3. Lentoemäntä, stuertti
4. Rikosseuraamustyöntekijä (!!)
5. Matkailuvirkailija
6. Lähihoitaja, mielenterveyshoitaja
7. Nuoriso-ohjaaja
8. Yleismyyjä (yleisSirpa)
9. Palopäällikkö
10. Eläinkaupan myyjä"

Listoilla oli erilaisia terapeutteja ja -hoitajia. Kaikkia mahdollisia taiteenalan tekijöitä. Ohjaajien ja opettajien tehtäviä.
Yksi ammatti oli kuitenkin joka listalla, ja se oli markkinointipäällikkö. Hyvänä kakkosena tuli mainospäällikkö. Jonkinlainen graafikon tai visualistin työ kiinnostaisi myös, mutta ehkäpä markkinointipäällikön pätevyys antaa mahdollisuuden suurempiin juttuihin kuin esim. visualistin.

Se "työtön seilaaja joka ei saa mitään järkevää aikaiseksi", ei kuulosta minulta.
Joten suuntaan ammattikorkeaan ja tradenomin koulutukseen. Yliopistotason koulutustakin on tarjolla, mut ei ehkä ole mulle ajankohtainen tässä vaiheessa elämää. Katsotaan niitä sit myöhemmin jos tarpeen.



Ajatus siitä, että mun pitää vaihtaa alaa, hypätä jonnekin tuntemattomaan, ei tunnu kivalta. En haluaisi luopua saksivyöstäni.
En todellakaan ole valmis siihen.
Ohjaajani kanssa mietimme tätä ja tulimme siihen tulokseen, ettei mun tarvitse missään nimessä jättää niitä hommia kokonaan.
Syksyllä 2017
Voin tehdä niitä harrastuksena, niinkuin tähänkin saakka. Kyllä sydämestäni sanon, että tämä on ollut vaikea tie. Nyt tiedän miltä heistä tuntuu, ketkä eivät tiedä mille alalle suuntautua. Se on aika ahdistavaa. Ei oikein tiedä kuka on. Ja kyllähän se aikaa ottaa, että löytää itsensä.

Alkukeväästä mulla on siis edessä kouluun haku ja sitten pääsykokeet. Sit elokuussa toivottavasti minusta tulee liiketalousalan opiskelija. Ja se ammatti muuten kelpaa turkkiinkin. Tarkoitan sitä, et puoliso ja sukukin sen kelpuuttavat. Arvostettu ammatti siellä päin ;) ja se jos mikä on tärkeää (sarkasmia)!

Eikä mua edes pelota! Aiemmin odottaisin polvet tutisten uutta, mutta nyt innolla ja aivot janoten uutta tietoa odotan syksyä (koska olen täysin varma, että sinne kouluun pääsen)!

Suukkoja jokaisen päivään! Kiitos kun luit.

xoxo -Aino

ps.
Ja nyt sitä kommenttia tulemaan, että millaiset ne pääsykokeet oikein on??

pps.
Mun kirjoitustahti on nyt selkeästi vähentynyt kerta viikkoon. Kiireiden yllättäessä, saattaa mennä pidempikin aika, mutta pidän teidät aina ajantasalla.
Tahtia on tälläviikolla hidastanut mm. saivareiden metsästys, parit pikkujoulut ja huomenna vietettävien 4-vuotis synttäreiden valmistelu.
Blogi kuitenkin elää. Instan puolella kannattaa seurailla myös @kahdenkodinkuiskauksia. Sinne päivitellään kuulumisia 






Kommentit

Suositut tekstit