Kiitollisena jätän taakse vuoden 2018.

Onko sinulla ollut koskaan sellainen tunne, että kun alkaa ikäviä asioita sattumaan ja tapahtumaan, niin ne kaikki tulee niskaan samalla ryminällä? 

Tämä vuosi oli minulle juuri sellainen...

Henkisesti äärimmäisen raskas monella tapaa.

Asiat joita olen tässä käynyt läpi, seurannut sivusta tai joutunut mukaan tahtomattani on osittain sellaisia mitä en voi ikinä täällä jakaa teidän kanssa vaikka haluaisin.

Olen joutunut tekemään myös isoja päätöksiä jotka eivät aina ole olleet helppoja.

Onneksi on ollut ihmisiä joille näistä vaikeistakin asioista olen voinut puhua.
Etten nyt aivan jättäisi teitä pimentoon niin sen verran voin kertoa, että esimerkiksi tärkeän ihmisen sairaus, vaihtuvat työtilanteet, alkuvaikeudet pizzerian kanssa, esikoisen "eskarivaikeudet" ja viimeisimpänä äitini kolari ovat olleet tämän vuoden raskaimmat asiat sydämellä.
Epävarmuutta, pelkoa ja lukuisia unettomia öitä..
Äitini kolarin jälkeen ajatukset, arvot ja  oikeastaan ihan kaikki menivät uusiksi.
Tunteet kävivät vuoristorataa. 
Pelko, kiitollisuus ja katkeruus peräänajajaa kohtaan vaihtelivat monta kertaa päivässä.

Alkuun ne tunteet ja ajatukset vaan työnsin pois. En antanut itselleni edes mahdollisuutta käsitellä asiaa koska jonkun piti pysyä "kasassa".
Kävin auttamassa parhaani mukaan äitiä.
Välillä oli tunne, että olisin halunnut tehdä enemmänkin, mutta en pystynyt enempään. 

Kun näin, että äiti kuntoutuu ja selviää niin alkoi se myllerrys omassa päässä.
Muistot isän kuolemasta on olleet läsnä vahvasti.
Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että äidillämme oli enkeleitä matkassa ja on täällä meidän kanssa edelleen. 
Hän on elämäni tärkein tukipilari.❤
Enkä edes halua ajatella millaista elämäni olisi ilman häntä.
On ollut myös ilo seurata sitä, että äidillä on rinnallaan aivan ihana aviomies. 
Ei se yllätyksenä tullut, olenhan minä sen tiennyt aina. 
Hän on kuin isä minulle ja pojille parhain pappa päällä maan. 
On vaan ollut ihana seurata heidän rakkauttaan ja huolenpitoa toisiaan kohtaan.


En helposti pyydä apua ja laitan muiden hyvinvoinnin usein, tai lähes aina omani edelle.
Sattumusten varrella ajattelin, että kyllä minä kestän, ja minä jaksan. Minun oli pakko jaksaa. Yritin olla liian vahva.  

Loppuvuotta kohti oli pakko myöntää, että en pärjää yksin. Eikä minun edes tarvitse!
(Taas näin jälkeenpäin ajateltuna tyhmä ajatus. MIKSI PITÄISI? Minäkin olen vain ihminen)
Hetkittäin mietin, miten voin  olla vielä näinkin järjissäni kaiken jälkeen.
Jotenkin vaan tästäkin vuodesta selvittiin. 
Onneksi minulla on elämässä ihania ihmisiä, jotka ovat antaneet toivoa siitä, että kaikki kääntyy vielä parhain päin.


Ei vuosi onneksi pelkkää kuraa ole ollut. 

Oli mukaviakin asioita.

Mm. canarian reissu oman perheen ja vanhempieni kanssa alkuvuodesta.

Ystävän kanssa risteily maaliskuussa.

Minun ja mieheni kahdenkeskinen matka Istanbuliin sekä pikkuveljeni hääjuhlat huhtikuussa. 

Ylläri kolmekybäset jotka ystäväni minulle pitivät toukokuussa.
Lasten ehdoilla toinen risteily kesällä.  

Illanistujaiset ystävien kanssa pitkin vuotta. Mökkeily. Ihanat hetket poikien kanssa. LÄMMIN KESÄ!!

Kesäretki Tampereelle lasten kanssa, mieheni ollessa Turkissa keräilemässä omia voimiaan.

Tyttöjen reissu Tallinnaan jnejnejne..

Eikä tässä edes kaikki. Kiitollinen olen monesta asiasta.  

Kiitollisin olen minun pojista. 
Vaikka on uhmaa, kiukkua ja vaikeita aikoja niin silti he antavat äärimmäisen paljon positiivista energiaa ja iloa. 
He ovat kaikkeni. ❤

Oli monta päivää, kun olisi ollut helppoa vaan jäädä kotiin masentelemaan. 
He kuitenkin antavat sen syyn nousta aamulla ylös ja jatkaa elämää. Pitävät kiinni arjessa päivästä toiseen.

Jollakin tapaa koen, että vuosi oli opettavainenkin.
En pidä enää asioita niin itsestäänselvinä ja yritän olla kiitollinen niistä pienistäkin hyvistä asioista mitä elämä eteeni tuo. 


Nyt kun vuosi on lähes loppu, voin ilokseni sanoa, että moni asia elämässäni, perheessäni ja lähipiirissäni näyttää tällä hetkellä valoisammalta. 
Monesta asiasta olemme selvinneet vuosien saatossa ja tästäKIN vuodesta selvittiin YHDESSÄ. 
Kenenkään ei pidä yrittää jaksaa itsekseen. 
Apua on joskus vaikea pyytää, mutta se taito on hyvä opetella. 
Samoin myös anteeksi anto ja anteeksi pyytäminen. 


Olenkin päättänyt, että vuosi 2019 tulee olemaan kaikella tapaa parempi, iloisempi, helpompi ja täynnä vain ihania asioita. 

Kiitollisena jätän taakse tämän vuoden elämästäni ja hyvillä mielin otan vastaan vuoden 2019. 

Tärkein opetus vuodelle 2018 oli se, että älä unohda itseäsi ja omaa hyvinvointiasi. On asioita joille sinä et voi mitään ja määräänsä enempää ei kukaan pysty antamaan.

Oikein ihanaa uutta vuotta kaikille!
Pidetään toisistamme huolta. 

-Mia