Alkukankeuksia

Lupasin kirjoittaa teille meidän naistenreissusta Tallinnaan, mutta kirjoitankin nyt jostain aivan muusta. Kirjoitan reissusta vaikka seuraavalla kerralla..

Viikot ja päivät menee aivan hujauksessa tuolla pitserialla. 
Hirveesti kaikkea uutta opeteltavaa.
Vaikka mieheni onkin se yrittäjä, ja paikka on hänen, niin kyllä haluan silti olla osa sitä kaikkea ja käydä auttelemassa siellä sen mitä pystyn.

On ihanaa katsoa mieheni työskentelyä. 

Hän on oikeastaan aina halunnut, että hänellä olisi jotain omaa. 
Täytyy myöntää, että hän on aivan elementissään siellä tiskin takana. 
Olen todella ylpeä hänestä.

Kuitenkaan ihan kaikki ei ole mennyt putkeen.
On tässä ollut murheitakin pizzerian kanssa...
Meillä kävi siellä jo kutsumattomia vieraita. Paikka oli ehtinyt olla vain 1,5 viikkoa meidän, kun varkaat kävivät katsastaan paikat yöaikaan.

Oli keskiviikko ilta (toissaviikolla) kun katsoin pizzeriaa tyytyväisenä ennen kotiin lähtöä. 

Olin niin iloinen siitä mitä olin saanut siellä aikaan.
Olin siivonnut ja puunannut siellä paljon.
Laittanut siitä meidän näköistä. 

Ja miten onnellinen olinkaan murtoa edeltävänä iltana, kun paikat alkoi olla siistinä ja oltiin jo voitonpuolella hommissa. 
Siivottavaa vielä riitti, mutta suurin osa alkoi olla valmista.

Tässä kuvia pizzerista ennen:

Pizzeria nyt:

Meidän pienin nukkui murtoyönä todella huonosti. 

Valvoi klo 04-05 välin, ja oli muutenkin normaalia levottomampi koko yön.

Samoin mieheni nukkui huonosti ja oli nähnyt painajaisia.

Aamulla ajellessaan töihin hän soitti minulle kysyen olinko sanonut hänelle aamulla, että poliisit olivat vieneet yöllä erään tuttumme putkaan.
Vastasin, että en kyllä ole sanonut mitään sellaista.

Hän tivasi ja tivasi, että olenko nyt aivan varma asiasta?

Oli nähnyt ilmeisesti jotain unta ja se oli tuntunut hyvin todelta. 

Hänelle oli jäänyt tunne, että kaikki ei ole hyvin. 

Oli kuitenkin helpottunut kuullessaan, että meillä ja lähipiirillä oli asiat kunnossa. 

Oliko nämä yölliset painajaiset ja valvoskelut enne tulevasta?

Hetkeä myöhemmin hän soitti uudelleen ja pyysi tulla välittömästi pizzerialle. 

Se kamala lause... "Täällä on käynyt varkaita ja joka paikka on sotkettu".

Kauhea ahdistus iski. 

Pelon ja vihan sekavin tuntein ajoin pizzerialle. 

Peläten mitä kaikkea on rikottu ja mitä sotkettu.

Mitä kaikkea varastettu.

Tutkinnallisista syistä en voi kertoa mitä kaikkea sieltä vietiin.

Kaikista ahdistavin asia on se, kun joku tulee ja kajoaa sun omaan.

Se on hirveä tunne kun johonkin hyvin henkilökohtaiseen on koskettu. 

Yhtä kamalaa oli, kun jokunen vuosi takaperin meidän mökille murtauduttiin. 

Se jättää aina pitkäksi aikaa hyvin epämukavan olon. 
Onneksi mulla on maailman paras mies. 

Hän sai minut tälläkin kertaa rauhoiteltua ja vakuutettua, ettei tämä ollut maailmanloppu. 

Hänen rauhallisuus on se mitä minä hermoheikko usein tarvin.
Hän on hyvinkin usein se järjenääni.  

Vaikeaa oli saada lapselle vakuutettua, että kaikki on hyvin.

Että he ovat turvassa ja me kaikki olemme turvassa.

Hän miettii miksi joku tekee niin?

Eihän niin saisi tehdä!

Hän miettii kuka se oli ja miksi tuli juuri meidän pizzerialle?

Saadaanko heitä kiinni?

Ja hyvin oivalsi esikoinen senkin, että varkaat käy juuri yöllä, ettei niitä nähtäisi.

Esikoista pelotti käydä nukkumaan murtopäivän iltana. Hän pelkäsi että, jos joku tulee meille kotiin meidän nukkuessa. 
Rauhoittelin häntä ja 
saivat nukkua meidän vieressä yön ❤
Tästä on puhuttu hänen kanssa paljon, useampana päivänä.
Onneksi nyt mieli on jo parempi, eikä hänkään enää ajattele asiaa ihan kokoajan.

En ikinä ole ymmärtänyt sitä miksi joku varastaa? 

Miten kehdataan ja viitsitään aiheuttaa toisille se mielipaha.

Ja kuka oikeasti murtautuu pizzeriaan tai grilliin tms. kun tietää varmasti, ettei siellä ole juuri mitään vietävää. 

Ei kukaan säilytä siellä päivien kassoja tai arvoesineitä. 

Ei ole myynnissä alkoholia, eikä tupakkaa. 

Kuka viitsii nähdä niin paljon vaivaa pienen summan takia? 

Tämä tosin opetti meille sen, ettei sinne jätetä enää sitäkään vähää varastettavaa. 

Vaikka on ollut vähän mutkia matkassa niin tästäkin selvitään vielä.

Huomenna tiistaina meillä on avajaiset.
Jännittää kauheesti, mutta samalla olen myös innoissani. 
Pojat menee mummulle ja papalle hoitoon niin minä pääsen glögivastaavaksi ja rupattelemaan asiakkaiden kanssa. 

Kyllä tästä vielä hyvä tulee!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille. 🙂

-Mia