Sattuu ja tapahtuu
Lähdettiin veljen vaimon kanssa Tampereen Ikeaan toissapäivänä heidän autolla. Ihan sellaiselle nopealle reissulle vaan.
Mennessä päätettiin poiketa Ideaparkissa lounaalla kun kumpikaan meistä ei ollut syönyt ruokaa vielä.
Käytiin Pancho Villassa syömässä hyvät hampparit.
Lähdettiin jatkamaan matkaa Ikeaan, kun heti parkkipaikalla huomattiin, että auto ei toimi ihan normaalisti.
Kaikki valot vilkkui näytössä, eikä vaihteet pelittäneet enään (automaattivaihteisto).
Hetki siinä ihmeteltiin ja mietittiin mitä tehdään.
Ei muutakun takasinpäin.
Köröteltiin 50km/h hakemaan meidän auto, uusi yritys!
Kyllä jännitti lähteä omalla autolla liikenteeseen, kun siinä on ollut nyt vähän vikaa ja oli just edellispäivänä tullut korjauksesta.
Päästiin Ikeaan ja sain lähes kaiken mitä olin suunnitellutkin ostavani sieltä.
Nopea shoppailureissu vaihtuikin useamman tunnin reissuksi pienen jännitysnäytelmän vuoksi, mutta onneksi seura oli hyvää.
Kotiin tullessa just ennen Hämeenlinnaa meidän autoon syttyi samainen vikavalo jonka takia se oli vasta ollut korjauksessa. Lievästi sanottuna otti päähän..
Autot, mä niin vihaan niitä. Aina menee rahaa.
Ilmankaan ei silti pärjää. Ensi viikolla uusi yritys korjauksen suhteen, paremmalla onnella.
Illalla meidän perhe oli kutsuttu ystäväperheen luokse illalliselle. Hieman myöhästyimme sovitusta ajasta, mikä ei ole yhtään minun tapaista, mutta hyvin kerkesimme lopulta.
Tarjolla oli ihanaa Afganistanilaista ruokaa nimeltä mantı, salaattia ja jogurttikastiketta.
Vatsa oli aivan täynnä vielä puolenpäivän aikaan syödystä hampurilaisesta, joten voitte kuvitella sen ähkyn mikä oli ruokailun jälkeen.
Jälkiruokana vielä teetä ja ihanaa sitruunakuivakakkua.
Oli mukavaa kun he olivat kutsuneet myös toisen turkki-suomiperheen syömään. Useampi kulttuuri saman katon alla.
Lapset leikkivät keskenään iloisina. Oli ihana huomata kuinka heidän tytöt olivat oppineet päiväkodissa todella hyvin ja nopeasti suomenkieltä.
Lähdettyämme totesin miehelleni, että aivan liian harvoin näemme kaikki yhdessä, kun aikataulut ei miehillä useinkaan osu yhteen. Olen todella onnelinen siitä, että mieheni kautta olen saanut tutustua tähän ihanaan Afganistanilaiseen perheeseen ja moneen muuhunkin perheeseen. Ilman häntä olisi moni ihana ihminen jäänyt tapaamatta.
Vaikka päivässä oli katastrofin aineksia niin se oli silti hyvä ja mukava.
Seura Ikeassa oli loistavaa, sain ostokseni tehtyä, pojat oli mummun ja papan luona hoidossa, autosähellyksen vuoksi sain hieman lisää omaa-aikaa ja illalla vielä mukava kyläily päälle.
Jokaisessa päivässä on aina jotain hyvää myös, vaikka ei aina siltä tuntuisikaan. 🙂
Kivaa loppuviikkoa sinulle. 🙂
Kiitos, kun kävit lukemassa kirjoitukseni.
Muistathan, että jos jokin kirjoitus on jäänyt lukematta niin pääset selailemaan edellisiä kirjoituksia blogin pääsivun kautta.
Vielä tarvittaisiin lisää seuraajia instagram-tilillemme @kahdenkodinkuiskauksia.
Kun 200 seuraajaa täyttyy arvomme 20e lahjakortin paikkaan X.
Vinkatkaahan siis kaverille myös blogista ja instagram-tilistämme. Kiitos! 🙂
Mennessä päätettiin poiketa Ideaparkissa lounaalla kun kumpikaan meistä ei ollut syönyt ruokaa vielä.
Käytiin Pancho Villassa syömässä hyvät hampparit.
Lähdettiin jatkamaan matkaa Ikeaan, kun heti parkkipaikalla huomattiin, että auto ei toimi ihan normaalisti.
Kaikki valot vilkkui näytössä, eikä vaihteet pelittäneet enään (automaattivaihteisto).
Hetki siinä ihmeteltiin ja mietittiin mitä tehdään.
Ei muutakun takasinpäin.
Köröteltiin 50km/h hakemaan meidän auto, uusi yritys!
Kyllä jännitti lähteä omalla autolla liikenteeseen, kun siinä on ollut nyt vähän vikaa ja oli just edellispäivänä tullut korjauksesta.
Päästiin Ikeaan ja sain lähes kaiken mitä olin suunnitellutkin ostavani sieltä.
Nopea shoppailureissu vaihtuikin useamman tunnin reissuksi pienen jännitysnäytelmän vuoksi, mutta onneksi seura oli hyvää.
Kotiin tullessa just ennen Hämeenlinnaa meidän autoon syttyi samainen vikavalo jonka takia se oli vasta ollut korjauksessa. Lievästi sanottuna otti päähän..
Autot, mä niin vihaan niitä. Aina menee rahaa.
Ilmankaan ei silti pärjää. Ensi viikolla uusi yritys korjauksen suhteen, paremmalla onnella.
Illalla meidän perhe oli kutsuttu ystäväperheen luokse illalliselle. Hieman myöhästyimme sovitusta ajasta, mikä ei ole yhtään minun tapaista, mutta hyvin kerkesimme lopulta.
Tarjolla oli ihanaa Afganistanilaista ruokaa nimeltä mantı, salaattia ja jogurttikastiketta.
Vatsa oli aivan täynnä vielä puolenpäivän aikaan syödystä hampurilaisesta, joten voitte kuvitella sen ähkyn mikä oli ruokailun jälkeen.
Jälkiruokana vielä teetä ja ihanaa sitruunakuivakakkua.
Oli mukavaa kun he olivat kutsuneet myös toisen turkki-suomiperheen syömään. Useampi kulttuuri saman katon alla.
Lapset leikkivät keskenään iloisina. Oli ihana huomata kuinka heidän tytöt olivat oppineet päiväkodissa todella hyvin ja nopeasti suomenkieltä.
Lähdettyämme totesin miehelleni, että aivan liian harvoin näemme kaikki yhdessä, kun aikataulut ei miehillä useinkaan osu yhteen. Olen todella onnelinen siitä, että mieheni kautta olen saanut tutustua tähän ihanaan Afganistanilaiseen perheeseen ja moneen muuhunkin perheeseen. Ilman häntä olisi moni ihana ihminen jäänyt tapaamatta.
Vaikka päivässä oli katastrofin aineksia niin se oli silti hyvä ja mukava.
Seura Ikeassa oli loistavaa, sain ostokseni tehtyä, pojat oli mummun ja papan luona hoidossa, autosähellyksen vuoksi sain hieman lisää omaa-aikaa ja illalla vielä mukava kyläily päälle.
Jokaisessa päivässä on aina jotain hyvää myös, vaikka ei aina siltä tuntuisikaan. 🙂
Kivaa loppuviikkoa sinulle. 🙂
Kiitos, kun kävit lukemassa kirjoitukseni.
Muistathan, että jos jokin kirjoitus on jäänyt lukematta niin pääset selailemaan edellisiä kirjoituksia blogin pääsivun kautta.
Vielä tarvittaisiin lisää seuraajia instagram-tilillemme @kahdenkodinkuiskauksia.
Kun 200 seuraajaa täyttyy arvomme 20e lahjakortin paikkaan X.
Vinkatkaahan siis kaverille myös blogista ja instagram-tilistämme. Kiitos! 🙂
-Mia
Kommentit
Lähetä kommentti