Isänpäivä, satuttaa ja koskettaa (new edition)

Hitsit miten inhoankaan juhlapyhiä. (Halloween-tekstin toistoako😆)

Nyt on Isänpäivä. Pyhää pyhän perään.

Mä olen lasten kanssa kotona, pesen pyykkiä ja laitan ruokaa (lämmitän eilisiä).

Tuntuu, että loput suomesta viettää isänpäivää.

Inhoan kaikkia pyhiä. 

Inhoan sitä yksinäisyydentunnetta joka tulee.

Jostain syystä se tulee väistämättä. 

Se on porautunut minuun ajoilta jolloin asuin yksin.

Mun isä kuoli. 

En muista ikinä viettäneeni Isänpäivää oman isäni kanssa.
Muistan sellaisen asian, että joku vuosi halusin antaa tekemäni isänpäiväkortin lapsuuden/parhaanystäväni isälle.

Monesti koulussa tehdyt kortit tms. taidettiin postittaa Perniöön äidinisälleni.

Emme olleet läheisiä vaarin kanssa.

Hän oli rippijuhlissani, ja kerran aikuisiällä menin mummoni kanssa häntä tapaamaan. Taisi asua Salossa tuolloin.

Muulloinkin olemme tavanneet, en vaan muista niitä. 

Hän oli eronnut mummostani aikapäiviä sitten, ja perustanut uuden perheen. 

Ehkä siinä syy kaukaisiin väleihin. 

Taisi olla vähän erakkoluonne myös, hankala ihminen pitää yhteyttä.

Saanen sanoa, että tunsin aina kateutta heitä kohtaan jotka isäpäivää saivatt viettää. 

Kyllä meidän perheessä on vietetty lähes kaikkia juhlapyhiä. 

Meitä on vaan niin pieni porukka, ettei siinä kauaa mene kun ruoat on syöty tai kahvit juotu. 

Kaikki meistä ei aina edes ole paikalla.

Naimisiin mentyäni ajattelin, et jes, yksi ihminen lisää meidän pieneen porukkaan. 

The more the merrier, vai mitä! 

Totuus olikin sitten se, että sain opetella viettämään perhekeskeiset pyhäpäivät ilman rakasta aviomiestäni. 

Sen sijaan toivottaa hänelle hyvää työpäivää.

Jokaikinen juhlapyhä hän on töissä. 

Se jos mikä on vaikeaa ja harmittaa.

Kahvipöydästä on soiteltu monet videopuhelut baballe. Mikä pettymys paistoi lasten kasvoista tänään, kun selvisi ettei baba olekaan vapaa. 

Isompi oletti sen olevan päivänselvä asia, koska onhan nyt baban juhlapäivä!

Lapsille korostan päivän merkitystä ja tärkeyttä. 

Haluan, että he lahjovat suukoin, halauksin ja pikkumuistamisin babaa. 

En tahdo tästäkään sen isompaa hulabaloota tai materialistista päivää, koska se ei mun mielestä ole se pointti. 

Pointti on kertoa miten tärkeä se isähenkilö on.

Korvaamaton turva ja loputon tuki. 

Jokainen pikkutyttö tarvitsee isäänsä.

Jokainen pienipoika tarvitsee isäänsä.

Me tarvitsemme supermiehenmallin elämäämme. 

Vahvan ja vankkumattoman esikuvan.

Suuren sylin jonne kiivetä ja voimakkaan olkapään jota vasten itkeä.

Miks ei joka päivä vois vaan olla tavallinen arkipäivä. 

Vapaita ja juhlapyhiä vietettäis silloin kun siihen on itsellä sopivin hetki.

En keksi miten tää olis käytännössä mahdollista, mut toivoa saa aina ;)

Tiedän, etten ole ainoa joka tuntee näin.

Voidaanko muuttua vaan välinpitämättömiksi ja antaa koko juhlapyhähässäkän olla. 

Vai voitaisko yhdistää voimat ja viettää yhdessä näitä juhlapyhiä. 

Niinkuin vaik tänään olis voitu tehdä. Viettää minun ja sinun perheen kanssa tätä päivää, kun teilläkään ei ole isää kotona tai mahdollisuutta mennä viettämään päivää oman isän kanssa. 

Söisimme yhdessä, isit mielessä pitäen, hyvää ruokaa jonka yhdessä valmistaisimme ja siihen päälle kermakakkua ja makoisat kaffet.

Miksi me suomalaiset vietämme kaikki juhlapyhät omissa porukoissa? 

Oli se sitten iso tai pieni porukka, joulu tai pääsiäinen. Juhlia voisi yhdessä. 

Minusta olisi ihana jos voisimme isolla porukalla kokoontua viettämään juhlaa. Vaikka edes kyläillä toistemme luona. 

Pääsiäinen, juhannus, joulu. Kuinka monta päivää sitä pitää viettää oman porukan kesken. Ymmärrän, et tapa on jäänne jostain perinteistä. 

Voisko niitä perinteitä kuitenkin jo vähän rikkoa? 

Eri ajat on nyt 2000-luvulla kuin 1900-luvun alussa. 

Yhdistytään ja kokoonnutaan viettämään yhdessä näitä, monille niin yksinäisiä juhlapyhiä! 

Muutoin se on vain yksinäistä aikaa ja ajatus koko tulevasta juhlapyhästä saa aikaan pelkän päänsäryn.

Näistä kaikista seikoista voisi päätellä, että mulla liittyy jonkinmoisia tunnelukkoja tähän kyseiseen juhlapyhään. 

Päivä ei merkitse mulle mitään, vaikka samalla se on kamalan tärkeä päivä muistella omaa isää.. Ja muitakin isiä ketkä on olleet mun elämässä. 

Se satuttaa ja koskettaa.

xoxo -Aino

(edit: tekstiä jäsennelty 3.12.2018 ja 5.12.2018)

Näin nopeasti ei muuten mikään teksti ole vielä koskaan valmistunut...tähän selkeesti liittyy paljon suuria tunteita.