Kyllä se siitä

Varmaan kaikki äidit tietää sen ärsyttävän lauseen "kyllä se siitä, se on vaan vaihe mikä menee ohi"... 

Se ei paljon lohduta, eikä sitä edes halua kuulla siinä vaiheessa, kun alkaa kaikki keinot olemaan käytettyjä. 

Ihmiset vähättelee sun tuntemuksia ja sitä arkea mitä elät.. "Eihän teidän Pekka, kun hän on aina niin aurinkoinen" Jo sanoessaan sen, hän tietää itsekkin, kuinka vieraskoreita lapset osaavat olla.

    (Meidän 2,5v sai raivarit. Sipsit sai kyytiä, kun ei muutakaan ollut lähettyvillä mitä viskata. Hetken kiukuttuaan keräsi ne kuitenkin takaisin pussiin.)

Taas lapsi kiukkuaa aamulla heti herättyään, ties monettako viikkoa. 

Salamana pitäis nousta ylös häntä viihdyttään tai kiukku kiihtyy. Mikään ei kelpaa. 

Ei suostu puhuun, itkee vaan. 

Repii minun housuja ja jalkaa kun yritän tehdä kotitöitä. 

Haluaa istua sylissä jopa kun menen vessaan. Ruoka ei maistu, pitäis syöttää. 

Illalla ravaan peittelemässä lapseni ties kuinka monta kertaa, kun hän taas kerran potkii peiton päältään ja alkaa itkemään hysteerisesti "äiti peittooooo".. Jää moni suunniteltu asia tekemättä. 

Silloin tulee hetkiä, kun odotat vaan, että lapset on sen verran isoja, että voit lähteä ovesta hetkeksi pihalle ja jättää heidät keskenään tappeleen, riiteleen, kiukutteleen..  

Minäkin tiedän, että se on vaan tälläinen kausi ja vaihe. 

Esikoinen ei vaan ollut näin haastava tapaus. Hänkin on tempperamenttinen, varsinainen turkinpippuri. Mutta tää pienempi, hän vasta chilipippuri onkin.

Meidän pojat on hyvin erilaisia keskenään. 

H on tunnollinen, kiltti, herkkä poika joka on kaikkien kaveri. 

E on hyvin tempperamenttinen, tulinen luonne, minä itse, kaikki tänne heti, villi, omantien kulkija. Silti samaan aikaan hyvin takertunut. Vaikka haluaa tehdä itse, pitäisi äidin silti tietää, että haluaakin apua. Ja lopulta kukaan ei tiedä mitä kukakin haluaa.

Tiedän senkin, että lapset on erilaisia. Ja niin pitää ollakkin. Silti se tuli tavallaan yllärinä miten erilaisia sisarukset oikeasti voivatkaan olla. Sanoin jo raskausaikana, että nämä lapset on aivan erilaisia. 

H oli jo vatsassa hyvin rauhallinen kaveri, kun taas E veti yötä päivää kauheeta rallia.

Aina ajattelin, että reilu 3v ikäero on tosi hyvä juttu. Eivät varmaan tappele niin paljon keskenään. Mutta ei.. Pienempi on erittäin taitava ärsyttämään isoveljeään. Puree, potkii, raapii, nipistää, sylkee joskus jopa päin naamaa. Tää kaikki vain ja ainoastaan veljeä kohtaan. Tähän ollaan nyt puututtu kovasti. Hetkittäin menee paremmin ja sitten kun uusi ihana vaihe taas alkaa niin joku näistä tai kaikki alkaa taas uudelleen.

Pitkän pohdinnan jälkeen laitoin päiväkotihakemuksen menemään, jos huhtikuulta eteenpäin löytyisi paikka. 

Kyllähän tuo murunenkin kaipaa vaihtelua, ja tekee hyvää vähän olla erossa äidistä. Vain 2-3pv/vk ja lyhyitä päiviä alkuun. Hetken meinaan keskittyä vain itseeni, aloittaa jonkin uuden kivan harrastuksen. Myöhemmin sitten keikkatyötä.

Ps. Anna mun elää hetki siinä kuplassa, että tää on vaihe ja se menee kohta ohi ja sitten helpottaa. Äläkä muistuta siitä, että elämä on yhtä vaihetta ja uhmaa eikä se koskaan helpota. 

-Mia