Ikävä kaihertaa sydämessä

Taas on kesä tullut (ja tätä menoa pian mennyt)...
Ajankohta, jolloin meillä on yleensä jo liput hyvissä ajoin ostettuna Turkkiin ja lähtöpäivä lähenee.
Vaan ei tänävuonna. Liian myöhään jätettiin ja nyt ei löydy sopivia lippuja. 
Joko lentoajat ja vaihdot on aivan mahdottomia tai sitten lippujen hinnat on pilvissä. 
En silti luovuta. 
Toivon, että silti tämän vuoden puolella vielä päästään reissuun. 
Kaikki mahdolliset ja mahdottomat hakusivut koluttu.

Ikävä kaihertaa sydämessä ja olis niin ihanaa päästä niiden toisien rakkaiden luokse, jotka on kaukana.
Tää on tätä, olemme sitten kumman kotimaassa tahansa niin aina sydän kaipaa sinne toiseen kotiin, ja niitä sukulaisia jotka sillähetkellä on kaukana.
Me ollaan sillon aikoinaan päätetty että asetumme suomeen, koska se oli käytännön syistä helpompaa. 
Löytyi työt, ostimme oman kodin, perustimme perheen. Kaikki oli ja on hyvin. Vai onko? Aina pala sydämestä kaipaa sinne toiseen kotiin. 
Toisinaan tuntuu, että se on niin väärin että emme voi lähteä iltakahville tai viikonloppu lomalle toisten sukulaisten luokse. 
Onneksi nykypäivänä yhteydenpito on helppoa ja videopuheluiden ansiosta saa edes hetken tunteen että kaikki rakkaat on lähellä. 

Vaikka välimatka vaivaa, niin olen kuitenkin äärimmäisen kiitollinen siitä, että lapsemme on saanut luotua ihanan suhteen turkin sukulaisiin ja saavat kasvaa kahteen erikulttuuriin. 
Suuri rikkaus lapsille.

-Mia