Sielunsiskot

Jo lapsuus vuosina tiemme kohtasi yhteisten tuttujen kautta. 
Alkuun nähtiin vain paristi vuodessa kun minä hyppäsin bussiin ja matkustin Ainon luokse Turkuun jossa hän opiskeli siihen aikaan. Pääosin kaikki tapahtui kuitenkin kirjeenvaihdolla. 
Välillä meni pitkiäkin aikoja kun toisesta ei kuulunut, mutta ystävyys säilyi ja juttu jatkui aina siitä mihin oli jäänyt. 
Voi sitä aikaa kun vielä kirjoiteltiin kirjeitä ja jännityksellä sai odottaa milloin se postipoika tuo mieluisen yllärin ystävältä.

Kun ikää tuli enemmän, yhteydenpito lisääntyi entisestään. 
Aloimme nähdä enemmän ja huomasimme, että viihdymme hyvin toistemme seurassa. 
Meistä tuli kuin siskoja ajan saatossa. Sielunsiskoja. 
Elämä on edelleen kuljettanut meitä samoilla aalloilla. Olemme molemmat avioituneet Turkkilaisen miehen kanssa. Olemme olleet naimisissa lähes yhtäkauan ja tavanneet miehemme lähes samoihin aikoihin. 
Meillä molemmilla on aivan ihanat lapset, isommat lapsemme on syntyneet samana päivänä, heillä on vain n.1.5 tuntia ikäeroa. Pienimpienkään välillä ei ole hurjaa ikäeroa, vain pari vuotta. 
Molempia kiinnostaa yrittäjyys. Halu auttaa muita. Samat mielenkiinnon kohteet lisääntyy vuosivuodelta. Ja nyt, monen vuoden, sekä monen mutkan jälkeen me asutaan samassa kaupungissa. 
Niin samanlaisia ja silti sopivasti erilaisia. Minusta tämä jos jokin on sitä aitoa ystävyyttä.
   Nasu tuli Puhin vierelle.
”Puh?” kuiskasi hän.
”No mitä?”
”Ei mitään”, sanoi Nasu ja
otti Puhin käpälästä kiinni.
”Tarkistin vain, että olet siinä, Ystäväni.”

-Mia