Aurinkoisena pakkaspäivänä mielessä kiiluu koulun nihkeät remmisukset ja muisto hikisestä piponreunasta

Syksyn tullen moni alkoi puhumaan siitä, että talvi tulee ja miten sitä vihataan (oikeesti jotkut käyttivät tätä ilmaisua).
Väki kai pelkää kaamosaikaa, mutta onko pulmana myös se, ettei tekemistä osata keksiä talvella ja aika käy pitkäksi.
Syksy meni nopeasti, siinä sivussa joulu ja kohta ollaan helmikuulla. Kevät tulee kohisten, mutta vielä on talvea jäljellä.
Tänään aurinko paistoi ihanasti lähes kirkkaalta taivaalta.

Viimeaikoina on ollut kirpeitä pakkaspäiviä.
Tällainen -10c ja auringonpaiste on mitä mainioin ulkoilusää, ei pelkoa siitä, että tulisi tylsää.
Ulkona tekeminen ja harrastaminen voi tosin tuntua epämiellyttävältä jos talvi ja pitkät pimeät vievät mielialan maahan.
No mitä sitten voisi pakkaspäivänä ulkona tehdä.

Pulkkamäki on kiva, mut olisiko jotain muuta.

En voi sanoa, että kouluajoilta olisi tarttunut jotain hyödyllisiä talvitaitoja jatkon varalle.

Kova harjoittelu meneillään 2011

Monille on jäänyt ikäviä muistoja talvilajeista joita koulussa oli pakko harrastaa. 
Hiihto varsinkin oli monelle kurjaa kun ei osattu mennä luistellen eli vapaalla tyylillä ja pururadan kiertäminen sen vuoksi saattoi kestää. Onneksi meitä hitaita oli aika monta ;)
Me myös luisteltiin. Harjoittelimme kaunoluistelua tai pelasimme jääkiekkoa.
Kouvolassa on laskettelukeskus, Mielakka. Siellä kävimme muutamia kertoja koko peruskoulun aikana..siis koko yhdeksän vuoden aikana. 
Miksiköhän emme käyneet vuosittain, muutaman kerran joka talvi. 
Siinä olisimme me lapset saaneet hienon pohjan sillekin taidolle. Mun mielestä jokaisen kouvolalaisen pitäisi osata lasketella kun siellä sellanen hieno keskus kerran on. 
Ihan hyvät mäet ja melkein keskustan sykkeessä, lähellä kaikkea. Olen ollut mäessä kai kaksi kertaa, en osaa lasketella.

Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut kiva tutustua muihinkin lajeihin. En ainakaan muista meillä olleen muuta kuin hiihtoa ja luistelua. Mitähän kaikkia lajeja tänäpäivänä kouluissa talvisin kokeillaan.

Kouvolassa 2015

Luistelu on lajeista lähimpänä sydäntäni ja tämä talvi onkin ensimmäinen kun meillä kaikilla on luistimet.
Uusia luistimia ei olla ostettu. Mulla on vanhat kaunokit ja miehellä on veljeni vanhat hokkarit. Lasten luistimet on kirpputoreilta löydetty.
Ei me olla oltu vielä kertaakaan koko porukka luistimet jalassa, mutta jäällä ollaan käyty.
Lapset ovat onneksi nyt sen verran kasvaneet, et heidän kanssaan voi opetella. En ole niin viitselijäs vanhempi, että yksinäni olisin aikaisimpina talvina lähtenyt opettamaan. Tämä talvi on ollut just oikea hetki meille opettelemiseen. Lapset ovat hyvän ikäisiä.
Kaikki vanhemmat/huoltajat eivät kuulemma edes opeta.. (tää oli sit vitsi)

Tässä männäviikolla viestittelin erään entisen, ihanan työkaverin kanssa. 
Hänen kanssaan jaoimme ajatuksia juuri tästä aiheesta, miten talvilajit tuntuvat vaikeilta ja niitä on myös vähän vaikea keksiä. Hänelläkin on pieniä lapsia.

Pitäisi olla esikuvana omille lapsille ja esitellä vaihtoehtoja.
Sillä voisi välttää sen, ettei niitä mörköjä synny, mutta entäs jos oma vanhempi ei vaikka osaa hiihtää. Pitääkö sitten nähdä se vaiva ja keksiä muut keinot koulun ulkopuolelta opettaa lapselle.

Täytyykö kaikkien osata kaikkea. Onko parempi lapsen kasvun kannalta, että useampi laji sujuu, vai olisiko parempi, että lapsi oppii siihen, ettei kaikkea voi tai tarvitse osata sujuvasti. 
Opettaisinko sen sijaan lapsilleni kaiken minkä itse osaan ja siihen päälle roppakaupalla reipasta ja avointa mieltä oppia ja ottaa vastaan uutta. Pettymyksiä tulee ja ne pitää osata käydä läpi.
Sitä paitsi sukset maksaa aika paljon. 
Sit kun tytöt ovat isompia, hankin itsellenikin sukset ja voimme yhdessä käydä laduilla petraamassa taitoja, mutta ei ihan vielä. Laskettelun aion myös joku päivä vielä opetella ja haaveissa on laskea myös lumilaudalla. Until then, me kuljetaan pulkan ja liukurin kanssa pitkin maita ja mantuja, välillä luistimet kyydissä ja välillä ei.