Peliriippuvuus

Ihan alkuun haluan sanoa, että tämä on vain oma mielipiteeni ja minun kokemukseni asiasta. 

Viimeviikolla, keskiviikko aamuna olin juuri vienyt esikoisen eskariin ja kuopus oli mummulla ja papalla. 

Tälläisinä hetkinä tv ei normaalisti koskaan ole auki, mutta nyt oli. 
Tv:ssä pyöri huomenta suomi. 

Oli pakko pysähtyä istumaan ja katsoa pätkä jossa puhuttiin peliriippuvuudesta. 

On laitettu vireille kansalais-aloite, "pelikoneet pois kaupoista ja kioskeista."

Tässä ollaan tärkeällä asialla liikkeellä.
Toivon koko sydämestäni, että tämä toteutuisi ja koneet tosiaan poistuisi ruokakaupoista ja kioskeista.

Suomessa 900 000 ihmistä kärsii peliriippuvuuden tuomista vaikeuksista.
Se on oikeasti aivan sairasta! 
Pätkässä puhuttiin siitä, että jokaista peliriippuvaista kohden 7 lähimmäistä kärsii myös pelien tuomista ongelmista ja masennuksesta. 

Miten meidän hyvinvointivaltio ja maailman onnellisemmaksi maaksikin äänestetty Suomi voi sallia pelaamisen tässä mittakaavassa? 
Sairaiden, riippuvaisten ihmisten kustannuksella kerätään rahaa ja havitellaan voittoa.
Josta sitten pieni osa lahjoitetaan eri hyväntekeväisyyskohteisiin ja tuetaan mm.lapsiperheitä perhelomien merkeissä jne.. 

Ja kyllä, minun mielipide on se, että peliriippuvuus on sairaus. 
Se on vakava sairaus. 


Siihen on helppo sairastua ja h*lvetin vaikeaa päästä irti ja parantua.
Se on myös riippuvuus ihan siinä missä tupakka, viina ja huumeet...

Itselläni ei ole ollut koskaan ongelmia rahapelien kanssa. 
Voisin sanoa, etten ole koskaan edes pelannut kunnolla. 

Kyllähän sitä ennen joka laivareissulla laitettiin markka tai pari koneeseen ja otettiin kiireellä ulos jos sattui voittamaan vaikka 4 markkaa. 

Se jotenkik kuului siihen laivalla käyntiin, että kokeiltiin onnea pienellä summallam
Siinä on omat kokemukseni näistä peleistä.

Mutta...
Lähipiirissäni on monta jotka peliriippuvuudesta ovat kärsineet tai kärsivät edelleen. 

Olen nähnyt hyvin läheltä sen, mitä pelaaminen pahimmillaan voi olla ja mitä se tekee ihmiselle. 
Ja ihan koko hänen perheelleen. 

Olen nähnyt, kuinka joillain on mennyt talo ja avioliitto alta. 
Se on niin surullista.

Ensin se on vain hauskaa ajankulua yksin tai kavereiden kanssa. 
Ajatellaan, että kyllä mä voin sinne pari-kolmekymppiä laittaa ja iloitaan kun joku porukasta voittaa parisataa. 

Tulee ajatus, että ehkä minäkin vielä voitan. 
Laitetaan parikymppiä lisää. 
No, ei tullut voitto tällä(kään) kertaa. 
Jätän sen tänään tähän.. 




Hiljalleen pelaaminen alkaa olemaan joka päiväistä. 
Se ei ole enään pelkkää hauskanpitoa silloin tällöin kavereiden kanssa. 
Se alkaa ottamaan vallan sinusta.

Taas sama ajatus siitä, että ei muutamakymppi haittaa. 
Voisihan se raha mennä johonkin muuhunkin turhaan. 
Riippuvainen alkaa keksiä tekosyitä ja tarinoita mihin raha on mennyt. 

Hiljalleen summat kasvaa. 
Ei puhuta enään kympeistä vaan pyöritään jo satasissa, pahimmillaan vieläkin isommissa summissa.

Lopulta se on sitä, että pelataan kaikki mitä mahdollista. 
Lainataan kavereilta ja otetaan mahdollisesti jopa pikavippejä.

Peliriippuvainen ihminen harvoin myöntää, että pelaaminen on ongelma. 
Siitä valehdellaan ja sitä kaunistellaan. 

Pelaaja menettää täysin ajankulun. 
Hän ei näe, eikä kuule muuta, kuin sen koneen ja pelin. 
On kauheaa katsoa ihmistä joka on fyysisesti läsnä, mutta muuten on jossain täysin omassa maailmassaan. 

Pelaaminen alkaa heijastumaan lähipiiriin. 

Pelaajalla on usein pinnakireellä. Edellispäivän häviö painaa mieltä. V*tutus siitä, että voitto oli niiiiin lähellä, ja meni kuitenkin sivusuun.

Samalla on syyllisyys siitä, että miksi pistin sinne 700e eilen, vaikka tiedän, että tiskikone kotona on rikki ja uusi olisi pitänyt ostaa jo kuukausi sitten.


Muutamassa kuukaudessa puhutaan jo tuhansista euroista. 

Syyllisyys vaan kasvaa..
Mitä kaikkea hyödyllistä olisinkaan saanut sillä rahalla? 

"Tänään jää koko perheen korkeasaaren reissu tekemättä, koska ei ole rahaa mihinkään "ylimääräiseen" nyt."


Ahdistus ja masennus lisääntyy siitä, että koko perhe kärsii nyt minun typerän mokan takia. 


Hetkeä myöhemmin...

Sama tuttu kaava, jos mä ihan vaan  muutamankympin, että saisin eilisen häviön takasin tai edes osan siitä.




Se kierre vie mukanaan. 
Pelaaminen jatkuu aina vaan suuremman voiton toivossa.
Se on sellainen oravanpyörä josta ei meinaa päästä pois. 

En olisi voinut ikinä uskonut, että pelaamiseen oikeasti voisi jäädä koukkuun. 
En todellakaa uskonut, että joku voisi laittaa sinne tilinsä pahimmillaan jopa parissa tunnissa. 

En osaa sanoa onko peliriippuvuutta ollut lähipiirissäni aina, vai kiinnitänkö siihen nykyään vain enemmän huomiota. 

Olen nähnyt niin monen kärsivän siitä, että pelkkä pelikoneen näkeminen ja kuuleminen saa itseni raivonpartaalle. 

En ennen edes ajatellut asiaa, koska aihe ei ollut elämässä niin läsnä.
Ei niitä koneita edes nähnyt, mutta nykyään tuntuu, että niitä on aivan jokaise  nurkan takana ja ihan joka paikassa. 

N.joka viides suomalainen on peliriippuvainen. 

Se lisääntyy ja lisääntyy. 
Näen päivittäin yhä nuorempia ja nuorempia huppujen alle piiloutuneina. Yrittävät salaa päästä pelaamaan. 

Tiedostan sen, ettei uhkapelejä tulla koskaan poistamaan kokonaan ja onhan riippuvaisten mahdollista pelata muutenkin, kuin kaupoissa ja kioskeissa.
Mutta se, että ne siirrettäisiin tiettyihin paikkoihin niin himmaisi edes vähän sitä pelihimoa, peliriippuvaisilla. Eikä meidän nuoriso edes kiinnostuisi näistä koneista, kun ne ei olisi jokapaikassa saatavilla.

Voisin kuvitella, että näin peliriippuvaisen olisi helpompaa tervehtyä ja hallita edes vähän pelaamista ja riippuvuuttaan.

Voida paremmin. 
Näin ollen luonnollisesti se lisäisi hyvinvointia. 


Toivon, että näin suurelle ongelmalle oikeasti tehdään jotain pian. 
Onhan peliriippuvuuden tuomat seuraamukset, masennus, työttömyys yms suuri rasite koko yhteiskunnalle. 

Mikä painaa vaakakupissa enemmän? 

Onko valtio oikeasti niin sydämmetön, että ei välitetä ja leikitään toisten kustannuksella? 


Oletko sinä tai läheisesi kärsinyt peliriippuvuudesta?
Tai onko asia läsnä elämässäsi/elämässänne edelleen? 

Tsemppiä kaikille niille jotka tämän asian kanssa kamppailevat tai tahtomattaan ovat joutuneet osaksi sitä elämää.

Ensimmäinen askel paranemiseen on myöntää itselleen, että on ongelma. 
Apua ja vertaistukea on saatavilla, jos vaan tahdot ottaa apua vastaan. 

-Mia

Kommentit

Suositut tekstit